Tuossa 45-55-vuoden iässä minulla oli ylläkuvatunlaisia univaikeuksia. En tiedä, onko sana "vaikeus" tai "häiriö" ollenkaan oikea termi. Jos en olisi ollut työelämässä, olisin ehkä jatkanut uniani valvomisjakson jälkeen ja herännyt itsekseni muutaman tunnin kuluttua (hyvin levänneenä?). Ehkä kyse olikin unirytmin muutoksesta, joka ei ollenkaan sopinut silloiseen elämääni? Jos minulla olisi valta, antaisin kaikille tuossa vaiheessa oleville naisille iltapäivä-osa-aikatyön.
Käytin noihin aikoihin hormonikorvaushoitoa, ja kun tuskissani anelin, sitä säädeltiin. Mutta ei se ollut ratkaisu. Vastahakoisesti otin toisinaan unilääkettä, ja auttoihan se sillä kertaa. En kuitenkaan halunnut siitä jokailtaista tapaa. Enhän voinut tietää, heräisinkö aamuyöllä vai en? Totta kai kävin ostoksilla luontaistuotekaupoissa. Itse en muista saaneeni niistä juurikaan apua - valeriaanan maku jäi kyllä mieleen.
Paras apu lopulta oli nukahtamislääke, jota eräs viisas lääkäri ehdotti. Vastustelin ensin, siilä ongelmani oli herääminen väärään aikaan eikä oikea-aikainen nukahtaminen. Puolikas tabletti riitti, ja aamuyön herääminen jäi toisinaan pois. Outo juttu! Vuosien mittaan unirytmi muuttui parempaan suuntaan, ehkä lääkkeen avulla tai ihan itsestään.
Nuo huonouniset vuodet olivat kyllä todella kamalia. Kymmenen vuoden kankkunen! Ärtyisyys, hitaus, vähä-älyisyys, kuullun heikko ymmärtäminen ja tarmon puute leimasivat silloista oloani. En usko olevani ainoa. Puolitehoiset 10 vuotta elämästä ovat elämänlaadun ja tuottavuuden kannalta iso menetys. Kysynkin, joko tänään siihen saa aikaisempaa enemmän apua? Minua toki yritettiin auttaa, mutta keinoja ei vaan ollut enempää.
Nukkumisella on elämässäni tosi iso merkitys. Olen aina, niin kauan kuin muistan, ollut pitkäuninen. Äitini ei tykännyt ollenkaan, kun teininä olisin nukkunut puoliin päiviin sunnuntaisin. "Illan torkku, aamun virkku, se tapa talon pitävi". Tähän viisauteen äitini vankasti uskoi. Vaan nytpä tiedetään, että teini-ikäisten unirytmi johtuu fysiologista muutoksista. Illalla uni ei tule, ja aamulla nukuttaa, nukuttaa, nukuttaa...
Eri tavoin ilmenevää unettomuutta on tutkittu ja selitetty monin tavoin. Ilmenipä se miten tahansa, siitä kärsivälle se on tosi paikka. Mutta on myös ihmisiä, joille riittää lyhyt, 5-6 tunnin yöuni. Voi, miten paljon enemmän aikaa heillä on päivän toimiin!
Lapsuuteni mummot heräsivät kuulemma jo neljän, viiden aikaan keittelemään ensimmäiset aamukahvit. Uskoin ja odotin, että niin kävisi minullekin. Eikä mitä! Kävikin niin, että entisestä illanvirkusta kehittyi illantorkku, mutta aamuntorkku-ominaisuus pysyi. Siunatut eläkepäivät sallivat minulle tämän. Olen täysin univalmis klo 22 aikaan, ja jos minua ei häiritä, nukun vaivatta klo 9 asti, siis 11 tuntia! Saatan havahtua yöllä, mutta nukahdan uudestaan kohtuullisen ajan kuluttua. En tiedä, onko tämä edes enää normaalia. Mutta nukkuminen on ihanaa!
Kun jäin eläkkeelle, minulta kysyttiin, mitä aion tehdä. Vastasin: nukun! Ja sitä olen tehnytkin. Miten ihana olo onkaan pitkän yön jälkeen. Päiväunet eivät ole olleet minun juttuni. Aikoinaan yritin niiden avulla viikonloppuisin paikata unenpuutetta, mutta unensaanti oli vaikeaa ja herättyä olo oli tokkurainen. Nykyisin saatan joskus heittäytyä koirani kanssa päikkäreille, mutta usein käy niin, että koira nukkuu sikeästi ja minä nukun koiranunta.
Monta vuotta liian vähän nukkuneet pienten lasten äidit saavat myötätuntoni. Toivottavasti he osaavat pyytää apua ja myös saavat sitä. Tietääkseni pitkään jatkuneella univajeella voi olla kielteisiä vaikutuksia mm. muistiin. Äärimmillään voi tulla halu heittää lapsi seinään. Muistetaan, että hereillä pitkään pitäminen on eräs kidutuskeino!!! Kaikki isovanhemmat, hoi! Huomatkaa unenpuute älkääkä sanoko, että kyllä se siitä. Ottakaa äiti tai lapsi luoksenne silloin tällöin nukkumaan, tai keksikää joku muu unileiri. Voi olla, että isälläkin on univajetta.
Hyvä uni ei tosiaan ole itsestäänselvyys eikä
kaikille suotu luonnonlahja. Onnekkaat te, jotka ovat hyväunisia 😀. Uni ei myöskään tule käskemällä. Kun elin äärettömän raskasta elämänvaihetta, odotin koko päivän iltaa, että voisin mennä nukkumaan. Uni toi minulle yön pituisen tauon tuskastani. Uni on todellinen lahja ja elämänvoiman ylläpitäjä. Ikävä kyllä minulla ei ole tiedossani Unettaren osoitetta, jonne voisi avunpyynnön lähettää. Ai niin, yksi vinkki kyllä on: melatoniini. Viisas lääkäri ehdotti sitä ja minua se tosiaan auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti