lauantai 2. joulukuuta 2017

Karjalaista heimoa

Tottakai olen aina tiennyt olevani täysverinen karjalainen. Ovathan sekä äitini että isäni syntyisin Karjalasta, silloiselta Neuvosto-Venäjälle luovutetulta alueelta. Minä kuitenkin synnyin Hämeessä ja siellä elin nuoruutenikin. 

Karjalaisuus oli elämässäni läsnä äidin ja sukulaisten kielessä, muistoissa, valokuvissa, tavoissa ja ruokakulttuurissa. Haikeaa se oli: äiti ei koskaan lakannut ikävöimästä kotikontujaan. Kovin vähän tavaraakaan oli evakkomatkalle saatu mukaan. Muutama taulu, valokuvia, jokunen astia, kansallispuku ja Lotta-merkki. Kaikki muu jäi viholliselle. 

Mutta piirakoita meillä leivottiin. Ja kaurakiisseliä (huh!) keitettiin. Hapanlohko maistui minullekin. Tattari-ja hirssipuuroilla äiti joskus herkutteli. Etenkin hirssi maistui minusta vähän oudolta, mutta tattari, nyt niin trendikäs vilja, meni hyvin. Olen sitä aika-ajoin käyttänytkin.

Karjalan murteen kanssa en tullut sinuiksi, koska kaikki kaverit puhuivat Hämeen murretta. Oppisin varmaan nopsaan käyttämään Karjalan murretta, ja tunnen monia sanoja, joita äiti käytti, mutta joita Kanta-Suomessa ei käytetä. Tassi. Kohvi. Potaatti. Kun olin laiska, hän piiskasi minua sanoillaan: "hauvvas mie saan levätä". Eikä siinä puhuta koirasta. 

Kenties äidin ikävöinti ja katkeruuskin haittasivat kiinnostustani karjalaisuutta ja Karjalaa kohtaan. Niinpä en ole koskaan lähtenyt Karjalan-retkille. Sitäpaitsi alue kuuluu sellaiselle valtiolle, jota kohtaan en tunne mielenkiintoa. 

Sukuseuran kautta olen saanut kosketusta ja tietoa isäni vaiheista siellä Karjalassa sekä sittemmin Kanta-Suomessa. Eräiden sattumusten kautta olin tänä syksynä isäni ja äitini silloisen kotikunnan yhdistyksen  tapahtumassa. Siellä kuuli kyllä mie-kieltä! Ja on se paljon viehkeämpi sana kuin hämäläinen "mää". 

Tapahtumassa sain oikein Karjala-kylvyn sekä sanoin, kuvin että taiteen välityksellä. Vähän häpesin tietoaukkojani 🙁. Pari seuraavaa viikkoa menikin Karjala-kirjoja tutkiessa! Nyt olisi yhtä ja toista kysyttävää äidiltä. Mahtavaa oli, että tapasin tapahtumassa serkkuni, jota en ole tavannut 55 vuoteen. Näimme toisemme aikoinaan tuossa varhaisteineinä....Hän tietää ja muistaa asioita, joita minä en tiedä. 

Paitsi sukulaisuus, meitä yhdistää se, että olemme evakkojen lapsia. Sitä ihmettelee, mistä onkaan kotoisin? Sieltäkö, missä olisi ollut oikea kotipaikka, vai sieltäkö, mihin oli sijoitettu? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti