Jussin juhla 🇫🇮

Muistelin haikeana entisten juhannusten sydänalassa kutkuttavaa hurmaa. Juhannuksen odotus ja - vietto oli jotain erityistä! Ennen oli aina lämmintä yötöntä yötä vietettäessä. Jossain oli aina kokko ja jossain oli aina juhannustanssit. Ja haitar niin haekeesti soi.

Tyttösenä etsin luonnonkukkia vaasiin ja päähän kukkaseppeleeksi. Sulhastaikoja en tainnut koskaan tehdä. Koivuja pystytettiin ovenpieliin ja saunaan tehtiin kesän ensimmäinen vasta. 

Veden ääreen on ollut kaipuu aina juhannuksena. Mikä olisikaan romanttisempaa kuin soudella tyynellä järvellä ja kuulostella ympäristön ääniä. Sellaisesta sain nuorena vain haaveksia.

Haikeaa on todeta, että tuo aiempi rintaa puristava hurma on kadonnut vuosien kuluessa. Mökillä on kyllä koivut pystytetty, vasta sidottu ja kukkakimppu koottu edelleen. On pesty sauna ja lattiat. Mutta kaikki tuo tuntuu arkisemmalta kuin joskus ennen. 

Onko ehkä elämältä saatu jo kaikki mitä piti, eikä keskikesän juhlalta ole enää odotettavaa? Viime vuosina on muisteltu säätä: kuinka kylmää oli, paljonko satoi, kuinka paljon oli hyttysiä? 

Kokon sijaan ollaan viime vuosina tuijoteltu televison ruutua sisällä lämpimässä, hyttysten ulottumattomissa ja katseltu järvelle ikkunasta. Tunnelma puuttuu, mutta muuten on mukavaa. Pilvisellä säällä ei juuri tiedä, vieläkö se keskiyön aurinko paistaa ☀️. Joku vuosi sitten vastarannalla oli musikantteja juhannusvieraana. Viulu soi ja laulu raikui! Toppatakkiin kääriytyneenä nautin musiikista omalla rannallani. 

Kaipa on niin, että vanha on jo juhannukset nähnyt. Nuorempien vuoksi toivoisin jussin juhlaan lämpöä yöttömän yön juhlan viettoon. Saisi fiilistellä jossain veden äärellä ja nauttia kauniista kesäisestä luonnosta.