Ei minunkaan siippani kalastuksella eläisi edes itse, saati minä. Nuoruudessani sain syödäkseni ruotoisia järvikaloja, ehkä lahnoja, sulkavia ja särkiä, joita naapuruston miehet eivät kai itse huolineet. En voi väittää tulleeni kalan ystäväksi.
Kun hommasimme mökin parisenkymmentä vuotta sitten ison järven rannalta, alkoi kalastuksen opettelu. Kokeiltiin erilaisia konsteja: onki, virveli, katiska, verkko. Saatiin mitä saatiin tai ei saatu. Siipallani ei ollut hajuakaan kalan perkaamisesta, eikä minulla edes sen vertaa.
Minulle, alistuvalle tohvelille, lankesi perkaaminen. Olihan siipalla pyydykset ja välineet huollettavanaan 😁. Anoppini oli näyttänyt, miten lahna perataan, ja varoitti puhkaisemasta sappirakkoa. Sätkivät kalat pelottivat minua, ja pitkään siippani kalautti ne tajuttomaksi, ennenkuin uskalsin koskea niihin.
Luimme kirjoja "Kalakaveri" ja "Ukon onkiohjeet", ja niin salat alkoivat aueta. Vuosien mittaan tuli hommattua monenlaisia veitsiä, suomustimia, kalasaksia, puukkoja, piikkejä, fileerausveitsiä ja sitä rataa. Eipä jäisi ainakaan välineistä kiinni.
Työ tekijäänsä opettaa, ja tämä on totinen tosi. Vuosien ponnistelujen jälkeen osaan perata kalan kuin kalan. Osaan fileeratakin ne aika hienosti. Saamme usein siikaa ja kuhaa - miten hienoa paistaa sellaisia fileitä lautaselle! Semmoinen kala minullekin maistuu, vaikka onhan niissäkin ruotoja. Ahvenesta tykkään myös. 🐟
Varustelutasoni täydensi kalanperkuuessu ja -hanskat. En sotkeennu eikä tarvitse tarttua niljakkaaseen kalaan paljain sormin. Tähän kesään asti kieltäydyin mateen perkaamisesta, sillä se on mielestäni tosi iljettävän näköinen ja se pitää nylkeä. Niinpä päästimme mateet takaisin järveen, kun siippanikaan ei halunnut ryhtyä perkuuseen.
No, tänä kesänä verkkoon on tarttunut, mitäpäs muuta kuin etupäässä mateita. Nöyränä rupesin ajattelemaan, että kalaa se on madekin, ja järvi antaa mitä antaa. Kalahanskoillani varustautuneena kävin mateeseen käsiksi, ja sain nyljettyäkin sen. Made mateelta keksin yhä paremmin, miten se onnistuu. Joten viimeinenkin inhotus on voitettu.
Onhan madekeitto maukasta, mutta työläs valmistaa, kun aloittaa sopan teon verkkokalastuksesta alkaen. Olen ruikuttanut kalan kovasta hinnasta, mutta kun ottaa huomioon työläät vaiheet ja sen, mitä kokonaisesta kalasta menee hukkaan, on ehkä vähän suopeampi. Ostan silti harvoin kaupasta järvikalaa. Häpeällistä. ☹️ Onnekas olen, kun voin kesäisin nauttia pyyntituoreesta järvikalasta. Ei sekään tosin ilmaista ole, sillä verkkoja on ostettu sadoilla euroilla, ja lisäksi muita tarvikkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti