Vaan nytpä tulikin sairastelua monen vuoden edestä. Ensin tuli anaalirauhasten tulehdus. Pylly rupesi punoittamaan, haukku istui vähän vaikeasti, ja neljässä tunnissa siellä oli vertavuotava aukko. Asun ns. rintamailla, joten kolmen tunnin kuluttua meillä oli jo aika eläinlääkäriin.
Koira jäi sinne nukutettuna, tai kuten he sanovat, rauhoitettuna. Tietyn ajan kuluttua saimme noutaa puolipyörryksissä olevan koiruliinimme, joka vaivoin pystyi hoipertelemaan autoon.
Kodistamme tuli koirasairaala kahdeksi viikoksi, ja minusta koiran sairaanhoitaja. Pyllysuihkutus useita kertoja päivässä, antibioottikuuri, dieettiruokaa jokunen päivä, viikon ajan kipulääkitys. Ja voin vakuuttaa, että eläinparka oli kovin kovin kipeä. Pyllysuihkua hän vihasi yli kaiken, kuten minäkin. Tuskan hiki valui, kun suihkutin rimpuilevaa nelijalkaista. Kaksi viikkoa piti vielä pitää sillä reppanalla yötä päivää muovitötteröä kaulan ympärillä, ettei se pääsisi pyllyä nuolemaan.
Oli hämmästyttävää, miten taitavaksi koira tuli. Se väisteli taidokkaasti ovenpieliä ja osasi tähdätä hypyn sohvalle. Ja se nukkui kuin ei mitään tötterö päänsä ympärillä. Uskomaton eläin!
On hyvä olla eläkeläinen, kun lemmikki sairastaa. Muutenhan täytyisi itse jäädä sairaslomalle tai hommata kotisairaanhoitaja.
No, kaksi pitkää viikkoa loppui aikanaan. Kauhuissaan oleva eläinriepu piti vielä viedä jälkitarkastukseen. Uskomaton eläinlääkäri - ei Pol, vaan Veera tai Saija tai Liisa! Näiden taitajien toimenpiteiden jälkeen on ihan onnellinen laskua maksaessaan.
No. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki. Lääkäri oli tullut vilkaisseeksi haukun suuhun, ja huomasi kahden hampaan katkenneen. Miksi ja milloin, ei hajuakaan. Varattiin saman tien aika hampaantynkien poistoon.
Koira nukutettiin taas, ja noudettiin jälleen puolipökertyneenä kotiin hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeen. Vauvanmössöä kolme-neljä päivää, ja poistettujen hampaiden ompeluksien desinfiointi joka päivä. Ja kipulääke. Mutta nyt haukkuli ei ollut kipeän oloinen kuin päivän, pari.
Ja taas käytiin jälkitarkastuksessa. Kaksi kesäistä kuukautta käytiin eläinlääkärissä kahden viikon välein. Rahasta ei viitsisi edes mainita, mutta aika paljon sitä meni. Ehkä lähes tuhat euroa? Mutta olihan meillä ollut monta tervettä vuotta.
Eikä tässäkään ollut vielä kaikki. Samoihin aikoihin aloin herätä aamuyöllä lupsutukseen, kun haukku nuoli pimpulaansa. Alusta oli märkä, ja ajattelin että se johtui syljestä. Ei juuri haissut millekään ja oli väritöntä. Mutta miksi sen piti nuolla niin kovin, ja vain aamuyöstä?
Taas jo tutuksi tulleen eläinlääkärin luokse. Kyselyä, ultraäänitutkimusta (ihan kuin raskauden aikana) , virtsakoe punktiolla suoraan rakosta, verikokeet. Tuomio: virtsankarkailu. Siihen elinikäinen lääkitys (mikä auttoi ihan heti). Kunpa sellaista lääkettä olisi minullekin, kun se aika koittaa.
Onhan meidän ihmispotilaiden kohtelu ruvennut olemaan hyvää, ainakin omalla kohdallani. Mutta kyllä koirapotilaan hoito oli aivan huippua. Niin hellää, kiireetöntä, rauhallista, perhekeskeistä (=meidät huoltajat upeasti huomioonottavaa). Ja kun ajattelee, niin onhan se oikein. Ihminen voi sentään puhua puolestaan ja vaatiakin tarvittaessa, mutta eläin ei. Suuret kiitokset teille, eläinlääkärit! 🌺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti