Hidasta elämää

Kaksi ja puoli viikkoa joulun aikaan mökillä! Mikä ihana ajatus! Talvella ollaan oltu mökillä parhaimmillaan viikon kerrallaan, ja kesällä pidempiäkin aikoja. Mutta ei talvella. Olen haaveillut useasti hiljaisuudesta ja rauhasta, kun saisi olla joutilaisuudessa ilman kiireen tai ”täytyy tehdä” juttujen häivääkään. Nyt sen sitten sain. Päivänvaloa oli kuutisen tuntia, sekin usein hämärää, ja koiralenkit piti tehdä silloin. Pimeän aikaan pihan jälkeen on säkkipimeä mökkitite, jonne ei tee mieli lähteä pitkälle kävelylle otsalampunkaan kanssa. Eikä koirakaan halua. Se kääntyy ensimmäisessä mutkassa takaisin, kun pisit ja kakit on saatu tehtyä. Vain yksi mökkinaapuri kävi mökillään, ja muina elollisina olentoina olivat, arvatenkin, ketut, ilvekset, jänikset ja hirvet. Muutama harmaa nuori joutsen uiskenteli vielä rannan sulassa vedessä. Olisi jo pitänyt lähteä etelään! 🦢.

Niinpä mökissä kökötetään sisällä viimeistään klo 16 alkaen. Toki elääkseen täytyy valmistaa ruokaa, ja syöminen se onkin vasta mukavaa. Mutta mitä vähemmän on pakko tehdä-töitä, sitä laiskemmaksi muutun. Olisinhan voinut siivota koko mökin, mutta arvaatko, ettei huvittanut! eikä pimeässä edes näe kunnolla. Siippa lämmittää uunin ja saunan ja kantaa puut. Aikaa jäi runsaasti lukemiseen ja TV:n katseluun. Aikoinaan haaveksin telkkarittomasta mökistä, mutta siippa ei. Kuvittelin, että kesällä tuijottelisin järvelle ja talvella pimeään ikkunaan, ehkä. Kesäisin olenkin ulkona aika myöhään takki päällä ja kuuntelen ja katselen. Nyt kirkkaana pakkasiltana tuli hetki seistyä ulkona tähtien ✨ kirkkautta ihmetellen. Ja oli täysikuun aika. 💫🌕 Oli kuitenkin useimmiten pilvistä.

Pimeässä ja hiljaisuudessa nukutti hyvin. Joinain aamuina ensimmäinen meistä heräsi vasta klo 9.30. Ei koirallakaan ollut kiire aamupissille. Se nautti köllimisestä lämpimässä ja pimeässä. Aamupuurot oli syöty klo 11 mennessä. Ja valoisaa aikaa oli jäljellä enää 4 tuntia! Tuli se joulu mökkiinkin, samoin uusi vuosi, vaikkei kovin riehakasta ollutkaan. Maailma tuntui olevan niin kovin kaukana! Ruokakauppaan on mökiltä noin 30 kilometriä, ja kävimme siellä kahdesti. Siellä kyllä oli kuhinaa. Jos jotain unohtui, oltiin sitten ilman. Ylimääräistä reissua ei tehty. 

Toisella viikolla sohvassa istuminen pitkinä iltoina alkoi vähän puuduttaa. Lukemista kyllä riitti. Sukkalankoja oli mukana, mutta käsiä ei huvittanut ryhtyä kutomaan. Kuuntelin kielikursseja vähän laiskanlaisesti. Televisiota katseltiinkin aika paljon. Olen ahkera tallentaja: tallennan suosikkisarjoja ja elokuvia paremmalla ajalla katsottavaksi. Ja nyt oli sitä parempaa aikaa. Aika vähän muu tv-tarjonta tyydyttää. Olen tähän asti vastustanut ankarasti maksullisia ohjelmakirjastoja, perusteluna että normikanavat riittävät. Ja pitäähän niistäkin maksaa TV-vero. 

Joutilaisuus saa moraalin löystymään. Niinpä iltana muutamana siippa solmi maksusopimuksen Netflixin kanssa. Heikentyneen vastarintani mursi tieto, että espanjan-opettajani oli kertonut Netflixissä olevan espanjankielisiä sarjoja ja elokuvia. Niinpä! Sehän olisi melkein kuin kielen opiskelua! (Ihastuin aiemmin esitettyyn ”Ommelten välinen aika”-sarjaan, ja muutamaan muuhunkin). Amerikkalaiset sarjat voivat olla hyvinkin hyviä, mutta ne ovat niin - amerikkalaisia. Harvaan kotimaiseen olen jäänyt koukkuun. Loppuajan illat katseltiinkin sitten espanjankielisiä ohjelmia. Ja aika rupesi kulumaan. 

Sanallakaan en vihjannut siipalleni, että hiljaisuus ja rauha jo riittivät minulle, kun tuli kotiinlähdön aika. Uusi vuosi piti vielä viipyä mökillä ilotulitusten vuoksi, koiraraasun hyvinvointia ajatellen. Sain olla keskitalven kaamoksessa ja metsän rauhan idyllissä ihan riittävästi. Yritän muistaa tämän, kun seuraavan kerran rupean haaveilemaan rauhasta ja hiljaisuudesta. Katselen oikein mielelläni kaupunkiasunnon ikkunoista katuvaloja ja talojen ikkunoita kauniine joulu- ja talvivaloineen. 🌆 Illalla on mukavaa kävellä koiruliinin kanssa valaistuja katuja pitkin.