keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Kulttuurien räsähdys

Ilmitulleet seksuaalirikosaallot ovat paitsi ihan kamalia, myös outoja. Miksi juuri nyt ja miksi niin paljon pienessä ajassa? Miksi siellä, miksi tuolla? Poliisi on ollut kovin niukkasanainen kommenteissaan, joten koko kuvion hahmottaminen on tavalliselle median seuraajalle aivan mahdotonta.

Ahdistelijat ovat usein ulkomaalaistaustaisia, mutta suomalaisiakin heidän joukossaan on. On myös puhuttu turvapaikan hakijoista. Heitä on meille tullut mm. Lähi-idästä. Lähi-idän asukkaat tunnustavat valtaosin islamin uskoa. On yleisesti tiedossa, että näissä maissa naisten asema on täysin alistettu. He eivät voi tehdä mitään kodin ulkopuolella ilman oman perheen miehen kaitsentaa. (Äskettäin Lindexillä käydessäni asiakkaana oli keski-ikäinen pariskunta. Nainen oli pukeutunut muslimikoodin mukaan, ja mies valvoi hänen seuranaan, että ostokset menivät oikein. En nähnyt, olivatko he olleet alusvaateosastolla.) Naisten täytyy kotimaassaan pukeutua hijabiin, jossa äärimmäisessä muodossa on vain aukot silmille. Pukeutumisen tarkoitus on, ettei nainen aiheuttaisi miehille seksuaalista houkutusta. Jos mies näkee kotipuolessaan länsimaisesti pukeutuneen naisen, hän olettaa ilman muuta, että nainen on huora ja vapaata riistaa.  

Yksi kauheimmista naisen alistamisen keinoista on naisten silpominen (ympärileikkaus). Sen tarkoituksena on, että kiinni ommellut häpyhuulet  saa avata vain aviomies, joten nainen on koskematon, eikä nainen voi myöskään koskaan tuntea seksuaalista mielihyvää. Naiselle ei näin ollen tule houkutusta seksuaaliseen kontaktiin.

Kaikki tietävät, että muslimimaissa nainen on miehen omistuksessa aivan kaikessa. Ja mitä naisella ehkä on, se kuuluu itsestäänselvästi miehellekin. Tunsin kauan sitten perheen, jonka tytär avioitui Lähi-idästä kotoisin olevan muslimimiehen kanssa. Kun naisen rakkaus sitten hiipui, hän pakeni kotiin Suomeen. Mies tuli perässä. Hän ei suostunut avioeroon. Hän piti hallussaan naisen asuntoa kuin omaansa. Hänelle ei merkinnyt mitään suomalaiset lailliset omistussuhteet. Hän kiristi naista lasten avulla. Nainen yritti kadota, mutta mies löysi hänet aina uudestaan. En tiedä tarkoin kaikkea tapahtunutta. Ehkä nainen sai lopulta avioeron. 

Lähi-idästä tuleville miehille suomalaisten naisten ja tyttöjen pukeutuminen on varmasti aivan käsittämätöntä. Ovatko kaikki siis huoria? Varmastikin! Etenkin kesällä, myönnettävä on, nuoret tytöt ja naiset pukeutuvat turhankin paljastavasti. Kun maahanmuuttaja ei pysty solmimaan kontakteja tyttöihin meikäläisittäin tavanomaisella tavalla, hän on vaikeuksissa. Voimakkaissa testosteronihöyryissä seksuaalisuus voi alkaa purkautua epäluonnollisesti, keinolla tai toisella. Miehet ovat keksineet internetin hyödyntämismahdollisuudet. Sitä kautta ei ole julkisesti näkyvillä. Nuoret hyväuskoiset tytöt voivat aivan helposti olla houkuteltavissa kontakteihin, kun mies/poika on komea ja puhuu nätisti. Ja sana kiertää maahanmuuttajayhteisöissä. Kun jotakuta onnestaa, monet muutkin yrittävät. 

Raiskaukset ovat myös vanha sodankäynnin väline. Valloittajat raiskaavat systemaattisesti valloittamansa maan naiset. Raaistuminen ja seksuaaliset paineet, tai ehkä jopa käsky ovat selittäjinä. Niin että ei mitään uutta. Onko käynnistymässä sota seksuaalisen väkivallan avulla? Väestöön lietsotaan pelkoa, joka voi olla yksi askel ovelassa sodankäyntistrategiassa. Naiset alkavat pysyä kotona, ihan kuin muslimimaissa. Yhteiskunnan huomio sitoutuu eikä muuta ehkä sitten huomatakaan. Luodaan sekasortoa.  

Oli myös ikävää saada tietää, että Suomessa seksuaalirikosten rangaistukset ovat hyvin lieviä. Sana kiertää. Eipä ole montaa vuotta siitä, kun raiskattua kohdeltiin syyllisenä eikä suinkaan uhrina. Toivottavasti ei enää tänä päivänä! 

Tietenkään jokainen maahanmuuttaja tai muslimimies ei ole seksuaalirikollinen. Mutta kun heitä on, kaikki saavat leiman, aiheesta tai aiheetta. Kun tietää, millaiseen kulttuuriin muslimimiehet ovat kasvaneet, en usko että valistus ja lain lukeminen voi muuttaa heidän arvopohjaansa. Minunkaan arvopohjaani ei voi muuttaa muuten kuin aivopesulla. On pelottava ajatus, että Suomeen asettuu pysyvästi - ja on jo asettunut - ihmisryhmä, jonka arvot ovat täydellisessä ristiriidassa suomalaisten arvojen kanssa. Politiikot ja viranomaiset puhuvat kotouttamisesta, mutta tämä termi on täysin väärä. Ketään ei voi kotouttaa ulkoapäin. Ihminen kotoutuu itse, jos kotoutuu. Toki häntä voi siinä tukea.   

On sydäntäsärkevää, että ihmisten täytyy lähteä kotimaastaan kansainvaellukselle muihin maihin. Jos pyrkimyksenä on vilpitön tahto luoda itselleen parempi elämä ja ponnistella sen hyväksi itse, on tavoite hyväksyttävä. Mutta jos tulija tulee vaatimaan itselleen vieraan maan hyvinvointia vastikkeetta, tuoden mukanaan oman kulttuurinsa aikomattakaan sopeutua, lähtökohta on täysin väärä. Motto : ”maassa maan tavalla, tai maasta pois” on minusta edelleen ihan pätevä. On suomalaisiakin lähtenyt siirtolaisiksi kultaa vuolemaan, valmiina uurastamaan elämänsä eteen - ja sopeutumaan. Ei se tarkoita, että juurensa täytyy hylätä.   

LISÄYS 17.1.2019

Ylen nettisivulla julkistiin kiihkoton ja asiallinen kolumni: ”Kulttuuri ei tee kenestäkään raiskaajaa”. Kirjoittaja on Sri Lankasta lähtöisin oleva mies, Rajkumar Sabadanesan, joka tietää, mistä kirjoittaa. Hän tietää, että pääosin raiskaajat ovat arabeja. Uskonto ja kulttuuri ovat hänen mukaansa eri asioita, mutta mielestäni ne ovat toisiinsa kietoutuneita ja vaikeita erottaa käytännössä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti