Arka ja vaikea aihe

Olen pyöritellyt aihetta mielessäni jonkin aikaa, itse asiassa niin kauan kuin katolisen kirkon pappien seksuaalisista väärinkäytöksistä on kirjoitettu mediassa. Silti emme tiedä vielä paljon mitään. Kirkko on suojellut omiaan. Olematta jumaluusoppinut on uskaliasta ruotia tätä äärimmäisen vaikeaa ja arkaa kysymystä, sillä asetun nyt suurta instituutiota vastaan. Ajattelemisen ja sananvapaus meillä onneksi on. 

Mutta pointtini ei ole kirkon peittely pappien teoissa tai pappien rankaiseminen. Näkökulmani on ihan yksinkertainen käsitys ihmisen seksuaalisuudesta. Sukuvietti ei ole  suinkaan saatanan keksintöä, vaan alunperin tarkoitettu suvun jatkamiseen, kuten kaikilla eläimilläkin. Mutta ihmiset eroavat eläimistä siinä, että tahtovat toteuttaa viettiään muutoinkin. Eläinmaailman urokset kykenevät parittelemaan milloin vain halukas naaras löytyy, mutta naaraat suostuvat vain, jos aika on oikea. 

Katolisessa kirkossa papit on asetettu muiden ihmisten joukossa, en sanoisi ylemmäs, vaan erilleen. Heidän ei kuulu tuntea sukupuolista halua tai ainakaan ryhtyä harjoittamaan haluaan. Usko määrää heidät selibaattiin. Millaisin voimin tämä toteutuu, en tiedä. Eikä se ole toteutunutkaan, kuten tiedämme. On pappien salasuhteita, lehtolapsia ja lasten (poikien) seksuaalista hyväksikäyttöä. Poikia papit kohtaavat enemmän kuin tyttöjä, saati naisia. Siksi heihin on helpompi suunnata sukupuolista kiinnostusta.

Jeesus oli ”synnittä siinnyt”. Suvun jatkaminen on näin asetettu synnin tekemiseksi! On meitä syntisiä maailma täynnä, tämän mukaan. Oman tietoni mukaan en voi määritellä, mikä on kirkon, mikä oikeasti Jumalan sanan mukaista. Kirkko tulkitsee ja välittää meille Korkeimman tahtoa, ja millä tiedolla uskomme tai emme usko siihen? 

Papit ovat ihmisiä. Miespapit ovat miehiä, ja naispapit naisia. Heillä on sukupuolensa mukainen biologinen tehtävä, jatkaa sukua. He joko toteuttavat sitä tai eivät. Maailmanhistoriasta tiedetään, miten väkevä voima seksuaalinen intohimo voi olla. Sen voimalla on tehty murhiakin. Luterilaisena minun on vaikea uskoa, että ammatti, kuten papin, tekee ihmisestä sukupuolettoman neutrin. Mutta katolisessa kirkossa näin kuuluu olla. Sydäntäni raastaa ajatella näitä pappeja, joiden on suitsittava, ties millaisin kärsimyksin, luonnollinen ihmisyytensä. Monilla se on johtanut, yhteiskuntamme normien mukaiseen vääristyneeseen käytökseen. On miesten vain miesten ja poikien yhteisö, missä eletään. Miehen ja naisen välinen suhde voi olla täysin mahdoton, koska se on vaikea löytää ja vaikea kätkeä, jos sellainen olisi ulottuvilla. 

Homoja ja pedofiilejä on muuallakin. Näillä ihmisillä lienee joku muu tausta kuin katolisessa kirkossa. Mediassa ei ole kirjoitettu katolisen kirkon toimista seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisytoimista. Mitä ne lienevätkään? Rajoitukset, kiellot, säännöt, tai rankaisut eivät ole olleet tuloksekkaita. Mitä uusia keinoja voisi olla? Moni muu kirkko sallii papeilleen avioliitot. Perheellisellä papilla voi olla laajempi ymmärrys ihmisten tarpeista kuin niillä, joiden on asetuttava aidan toiselle puolen. Tärkein on vapaa valinta.

Katolisella kirkolla on helmoissaan myös epäinhimisillisiä tragedioita kokeneita uhreja. Otan esimerkiksi laittomat abortit. Abortin pitää olla viimeinen vaihtoehto, mutta silloin sen pitää olla naisen hengelle turvallinen. Aborttikysymyksen jätän kuitenkin muuten tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Maailma muuttuu ja kai kirkkojenkin pitää muuttua. Voisivatko katoliset papit jonain päivänä saada vapauden solmia avioliitto ja silti säilyttää pappisasemansa? Onko jossain oikeasti kielletty naisen ja miehen liitto? On totta, että papit ovat vapaaehtoisesti luvanneet sitoutua selibaattiin ja yksinäiseen elämään. Mutta näin tehdessään he eivät vielä ole tienneet, millaista elämä tulee olemaan. Kun täällä maan päällä on elettävä jopa pitkäänkin, miksei voisi elää toteuttaen täydesti ihmisyyttään, kunnioittaen omaa ihmeellistä ruumistaan ja tyydyttää sen tarpeita.