Sitkeät kilot

Heinäkuussa tartuin hullaantuneena Nina Sarell'n kirjaan 50:50 jne. Viimeinen oljenkorsi! Oikein syömällä paino hallintaan ja hoikistumiseenkin. Kirjan ohjeet ovat satavarmasti terveydelle hyväksi, oman ymmärrykseni mukaan. Lupasin kirjoittaa, miten minulle on käynyt. 

Olen aiemmin kirjoitellut laihdutushistoriastani: laihdutus toinen toisensa perään, ja välillä tasannevaihe ja takaisin lihominen. Tuttu tarina monelle. Vuosi pari sitten päätin, että ei enää ikinä mitään laihdutusprojektia jollain dieetillä. Rupesin syömään "rennosti", kuten ravitsemustieteilijät neuvovat. 

Seuraus oli, että painoni singahti 4 kiloa ylöspäin, mikä lyhyessä varressani jo näkyy ja tuntuu. Uskoin, että aineenvaihduntani on kuureista sekaisin, ja tilanne tasoittuu itsekseen. Siinä vaiheessa löysin 50:50- ohjelman. 

Veivasin ruokiani ohjeiden mukaan. Lihaa vähemmän, kasviksia paaaljon sekä

papuja ja linssejä lihan tilalle. Ateriat yhdellä salaattilautasella tai soppa pienessä kulhossa. Muutos tuntui oikein hyvältä niin olossa kuin suussakin. Odotin tuloksia kolme kuukautta, lokakuun loppuun, sillä joku kertoi, että prosessi kestää.

Pettymys oli suuri, kun mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Eikä ole vieläkään. Tuntuu ihan uskomattomalta! Epätoivo ja alakulo vellovat mielessä. Miten tätä mahaa ei saa pois! Olen vain lievästi ylipainoinen taulukoiden mukaan, joten eihän tässä mitään hätää oikeasti pitäisi olla. 

Mutta kun en pidä itsestäni näin. Pelkona on myös, että paino tästä vielä nousee.  Ja nousee. Ja nousee. 

Yksi tunnustus kyllä täytyy tehdä, etten vaikuttaisi täydelliseltä ruokavaliossani. Iltasyöppöys on paha paheeni. Katson, että iltapala on OK. Se vaan lähtee lapasesta. Ei minulla nälkä ole, mutta mieli tekee. Teen oikeaoppisen voileivän yhdellä juustoviipaleella. Aah, miten hyvää! Niin hyvää, että teen toisenkin. Tai nautin pikku kipollisen maukasta luonnonjogurttia. Se on niin hyvää, että otankin toisen! Jne jne. 

Lounaan tai päivällisen tukevoittaminen ei minulla auta tähän pulmaan. Ehkä iltasyömisessä piilee laihtumiseni mahdottomuus?  Viimeisin keksintöni on, että teen illalla yhden Nutrilett-shaken. Se taittaa ruuanhimon hyvin, eikä sitä viitsi santsata, kun pitäisi ravistella uusi satsi. Saapi nähdä. 😀

Käpälöinnistä vielä: edellisessä postauksessa toivoin, että kuultaisiin lähentelijöidenkin ääntä. Toive toteutui heti: viime sunnuntaina Arto Nyberg oli saanut ohjelmaansa Tomi Metsäkedon, jonka edesottamuksista on kohuttu. Suoraselkäisesti Tomi myönsi käyttäytyneensä huonosti ja että hänellä on ollut raskaita vaiheita elämässään. Näin. 

Käpälöintiä! 👎🏽👎🏽👎🏽

Viime aikojen kuuminta hottia on puhuminen ja kirjoittelu seksuaalisesta häirinnästä. Herra Trumpinkin (poliittiset) edesottamuksetkin ovat jääneet vähän jalkoihin. "Metoo" 😀. Tarkoitan, että osallistun keskusteluun, vaikkakaan minua ei muistaakseni ole ahdisteltu. 

Ilmiö on saanut nykyisenlaisen nimenkin, ööö, milloin? Jokunen vuosi sitten? Ennen vanhaan tuonkaltaista lähestymistä sanottiin käpälöinniksi. Tai hipelöinniksi. Tai likistelyksi. Nämä nimet ovat nyt ajateltuna aika kilttejä. Ne antavat ymmärtää, että toiminta on kesyä. "Ahdistelu" esimerkiksi kuulostaa tosi pahalta. 

Sen sijaan tyttöjen ja naisten nimittely seksuaalisin termein ei aikoinaan kuulostanut ollenkaan kiltiltä. Huora. Lumppu. Lehmä. Kiertopalkinto. Tällaista huutelua oli. Mutta ei minulle. 

Mutta ei minua ole ahdisteltu seksuaalisesti, ainakaan fyysisesti. (En laske muutamaa vislausta nuoruudessani sellaiseksi). Olen kai valtakunnan ainoa. Ainakin päivälehdessä väitettiin, että ihan varmasti jokainen  nainen on joutunut ahdistelun kohteeksi. Se panee minut ihmettelemään, miksi ei 😮 ? Olin/olen epäviehättävä? En koe menettäneeni mitään, vaikka olen säästynytkin kourimiselta. 😀. Iho nousee kananlihalle, sillä ei-toivottu kosketus mahtaa tuntua tosi iljettävältä. 

Entisen työtoverini miehen tiedettiin lähentelevän mielellään naisia. En tiedä, oliko työtoverini siitä selvillä. Kaikki muut kyllä olivat. Mies oli lyhyenläntä, tukevanpuoleinen, kalju eikä kasvoiltaankaan mikään komistus. Ja näillä avuilla hän sitten luuli pärjäävänsä naismarkkinoilla! 

Vanha naapurin setä tykkäsi puhua navanalusasioista, sekä omistaan että muiden. Kun seurustelin, se vasta oli hänelle herkkua! Kuulin melko suorasukaisia vihjailuja (oletetuista) sänkyhommista. Ällöttävää! Tuon kai voisi nykytermein määritellä seksuaaliseksi ahdisteluksi. Pappa nukkuu nyt mullan alla ja jutut on juteltu.

On toki minunkin peppuani silitelty, mutta ei ollenkaan vastentahtoisesti. En millään tajua, miten mies ei tajua, milloin nainen/tyttö ei oikeasti halua kontaktia. Aikoinaan vastahakoisen teeskentely kuului kosiskelurituaaleihin. Miehen kuului ymmärtää kainon pyristelyn ja oikean kieltäytymisen ero. Ei ole miehilläkään aina helppoa! Ehkä joku ressukka oikeasti uskoo, että vastaanpyristely onkin vain leikittelyä? Vaan jos nainen pyristeleekin kaikin voimin? Eikö kello kilise?

Kaipaisin ahdistelijoiden omia kertomuksia. Ahdistellut ovat kyllä kertoneet kokemuksistaan lisääntyvässä määrin, mikä on hyvä. Odotan, että vaikkapa IS avaa ahdistelijoiden tunnustukset-sarjan. Yritettäisiin sitten edes ymmärtää, vaikkei voida hyväksyäkään. Ja mitenkä näitä ihmispoloja voisi auttaa - heidän elämästään puuttuu selvästi jotain. Eikä se ehkä ole pelkästään seksiä.

Kuka hullu koiran ottaa?

Etenkään iäkkäänä. Koira voi elää 15 vuotta. Minä, 65-vuotiaana - kuka tietää, miten kauan elän! Ja minä hullu se koiran sitten otin. Järkisyyt eivät hirveästi painaneet vaa-assa. Muka-järkisyitä kyllä oli. 

Tuli koirakuume. Olisikohan se joku viivästynyt tyhjän pesän syndrooma? Lapset ovat jo aikoja sitten perustaneet perheensä. Pesä kumisee tyhjyyttään. Parisuhteen laitakin on vähän niin ja näin. On ollut yhden ja toisenkinlaisia kriisejä, mutta olen silti jäänyt Perhe Oy:n jäseneksi. 

Eläkepäivät ovat käsillä. Mitä sitä sitten tekisi? Koiran hankinta rupesi tuntumaan loistokkaalta ajatukselta. Kyllä vanha syitä

löytää, kun ei kuolla tahdo, sanotaan. Ensiksi, lapsenlapset tarvitsevat omakoiran. He eivät voi allergioiden vuoksi saada ihan omaa, mutta mummin ja ukin koira olisi hyvä korvike. 

Toiseksi, sydämvaivainen isäntä tarvitsee liikuntaa. Ei mikään voisi olla parempi kuin koira, jota täytyy ulkoiluttaa lukuisia kertoja päivässä. Sitäpaitsi eläkkeelle jäänyt isäntä tarvitsee mielekkyyttä ja tarpeellisuuden tunnetta elämäänsä. 

Kolmanneksi, eläkkeelle jäävä emäntä tarvitsee mielenterveyspalvelua masennuksen ennaltaehkäisyyn. Mikä olisi parempaa, kuin palvovakatseinen koira, joka lähtee mukaan mihin tahansa, jota saa rapsutella, joka käpertyy viereesi ja osoittaa kaikin tavoin lohdutusta ja myötätuntoa, kun sitä tarvitset. Ja rakkautta, josta on puutetta. 

Niin meille tuli koiranpentu, Personal

Trainer.  Toivoin vain, että eläisimme kyllin kauan saattaaksemme koiramme tuhkaukseen ennen itseämme. Bella on nyt melkein 7 vuotta, ja jos se pysyy terveenä, se voi elää vielä 6-7 vuotta. Minä olisin silloin 77 v. 

Kohta 1 on toteutunut. Aikoinaan pienet koulukkaat tulivat meille iltapäivähoitoon. Kun läksynä oli harjoitella ääneen lukemista,(vaikka koiralle, oli opettaja sanonut), henlukivat. Ja Bella kuunteli. Ei yhtään moitteen sanaa. Eikä ollut kiire. Koira jaksoi kuunnella  vaikka miten pitkään. Vaikka lastenlasten tapaamiset ovat harventuneet, siitä huolimatta Bellan ja lasten suhteet ovat aina tavatessa riemukkaat. Bella ei unohda. Kun se on kerran oppinut rakastamaan, se ei lopu. Ja se osoittaa sen. Se muistaa. 

Kohta 2: sydänvaivainen mies lenkkeilee joka ainut päivä Bellan kanssa 1-3 tuntia. Satoi tai paistoi. Oli kylmä tai kuuma. Lisäksi hän laskee, montako kakkaa on tullut. Ja ruokkii koiran. Valikoi kanan riekaleet, lohen rasvat ja lihojen roippeet koiralle.  Kokee itsensä välttämättömäksi ( mitä onkin, koska koiran emäntä liehuu siellä ja täällä). 

Kohta 3: koiran emäntä on saanut otuksen, jota hellitellä, rapsutella ja jolle kuiskutella. Ja saa vastarakkautta: nuolaisu, tyytyväinen urina, käpertyminen viereen, uskollinen seuraaminen - ja saunakaveri! Ja mahtava sienestyskaveri! Ja riemukas hyörinä ja haukahtelu kotiintullessa. Aina. Vaikka olisin ollut poissa vain tunnin. Ja leikkiinkutsu. Ja pehmolelut aamulla sängyssä. 

Niin, ja Personal Trainerin homma. Monta sadetta, kuutamoa, tähtitaivasta, auringonpaistetta, lumisadetta, paukkupakkasta ja myrskyä olisi jäänyt kokematta ilman yhteisiä lenkkejä PT:n kanssa. 

Tätä kirjoittaessani iltamyöhällä rakas koiruliinini pötköttää lattialla nukkuen, ja odottaa, että minäkin kävisin nukkumaan. Sen työtehtäviin, omasta mielestään, kuuluu pitää minulle seuraa niin kauan kun valvon. Sydämeni on pakahtua onnesta, kun se rakastaa minua niin kuin ei kukaan ihminen! 

Tervetuloa talvi

Olen ikionnellinen jokaisesta marjasta, sienestä ja omenasta, jotka olen kerännyt tai saanut. Tunnen iloa ja ylpeyttä pakastimen täyttävästä saaliista. Tunnen mielihyvää hillopurkeista jääkaapissani. 😇 Hyvä minä! 

Silti myönnän olevani tyytyväinen, että nyt tuo monta kuukautta kestänyt uurastus on loppu. Nyt on aika ruveta nauttimaan työn hedelmistä, tarkalleen sanoen, säilykkeistä. Ja tekemään jotain muutakin kuin olla metsässä ja keittiössä. 

Niinpä. Mutta mitä? Eräs arkkitehti sanoi, että tyhjä tila täyttyy. Hän tietenkin tarkoitti huoneita ja säilytystiloja. Mutta näyttää se pätevän muuhunkin. Aivan huomaamatta olen liukunut puuhan täyttämään arkeen ilman saalistusta ja saaliin käsittelyä. 

Nyt ehdin käymään kuntosalilla ja  uimahallissa. Ja aika usein käynkin, siis kerran viikossa 😃 . Kansalaisopistot aloittivat syyskuussa. En mahtunut haluamiini liikuntaryhmiin, mutta kaksi tuntia kielenopiskelua viikossa on. Por favor! Bom dia! Aivovoimistelua! 

Itse talvea en ihan kiihkeästi kaipaa. Onhan se nättiä, jos on lunta, ja valoisampaakin on. Viikko vierähti talvivaatteita etsiessä ja kesävaatteiden säilömisessä johonkin. Vaikka uskoisi, ettei ole mitään päällepantavaa, tässä vaiheessa luulo osoittautuu vääräksi. 

Jouluihmiset alkavat jo tunnelmoida. Valoja ilmestyy pihoille, ikkunoihin ja parvekkeille. Minä olen karu tyyppi ja koristeluni ovat vähäisiä. Sormissani on äidinperintönä saatu nivelrikko, joka haittaa sukan kutomista. Parin tai kaksi ehkä saan aikaiseksi. Nyt olisi juuri oikea aika kutomiselle, ja aikaakin on! (Mutta tarvitseeko kukaan sukkia? ) Ja miten mukava on leipoa sienipiirakka viikonlopuksi ja marjatorttu kahvin kanssa. Ja piirakan kera viinilasillinen, tai kaksi. Sisäiseksi lämmikkeeksi vanhoille jaloille, tietenkin. 🍷🍷