Joko nastat ovat alla?

Yllättää se talvi aina, yhtenä yönä sataa ensilumen ja siinä se on. 🌧 Varoitus tuli ehkä päivä, pari ennen. Pyhäinpäivänä on perinteisesti murhakelit (aiemmin, kun se oli kaksoispyhä, liikkeellä oli valtava määrä autoja mummolaan menossa, tai kuka minnekin).

Renkaiden vaihtajat paahtavat nyt pitkää päivää, ja omakotitalojen pihoille on nostettu renkaita ja pultinavaajat kalahtelevat. 

Rakas lukijani, onko sinulla itselläsi nastat alla? Viitisen vuotta siten, juuri eläkkeelle jäätyäni, tulin koiralenkiltä. Oltiin jo lähes portailla. Siinä oli pieni alamäki, ja olisiko koira vähän nykäissyt? Seuraavassa hetkessä makasin tiellä selälläni ihan pökkeröisenä. Ymmärsin, että olin kolauttanut pääni jäiseen tiehen. En muista, miten pääsin koiran kanssa sisään, mutta kun tokenin, makasin sohvalla. Siinä mietin, että jäiköhän eläkeaika lyhyeksi...

Jaa-a. Pääsin säikähdyksellä. Aivotärähdys siitä tuli, päätä särki, mutta kun pariin päivään ei tullut muuta, arvelin että vaara on ohi. Pyysin siippaani vahtimaan, puhunko sekavia. Pieni muistinmenetys kaatumisesta koitui, ja pitkän aikaa välillä huimasi. Olisi ehkä kannattanut käydä lääkärintarkastuksessa. 

Tämänikäisen kaatuminen ei ole pikku juttu. Lonkka voi murtua, tai ranne. Voi tulla aivoverenvuoto. Näin kävi entisen työtoverini puolisolle. Halvaus, ja muutaman vuoden päästä hautajaiset. 

Kun taas olin tolpillani, menin suutarinliikkeeseen hankkimaan liukuesteitä kenkiini. Ostin kahdet eri malliset. Hampaat kirskuen ja otsasuonet pullistellen kiskoin niitä kenkiini. Katsoin parhaaksi pyhittää yhdet kengät kokonaan liukuestekengiksi, sillä päälle ja pois kiskominen oli työ-läs-tä. 😓

Huono puoli niissä oli, että kauppaan tms. meno oli vähän kenkkua nastojen rapistessa. Henkikulta on kuitenkin tärkeämpää. 

Nyt minulla on nastakengät, Ice Bugit. Kyllästyin ähertämään niiden irrallisten laitteiden kanssa. Jos ne ovat liian vaivalloiset, voi jäädä laittamatta. En voi kyllin kehua näitä Bugejani. Ne ovat keveät, mukavat, lämpimät, vedenpitävät. Älynastojen ansiosta niillä voi kävellä luonnollisesti. Kauppaankin voi mennä, mutta kiireellä ei kannata kurvailla:  niissä kun ei ole pitoa kovalla kivilattialla. 

Huono puoli on on tietysti niiden hinta. Mutta talvikengät maksavat paljon joka tapauksessa. Bugit varmaan kestävät pitkään (minulla on ollut vasta yhden talven ja ovat kuin uudet). Ostin siipallenikin sellaiset isänpäivälahjaksi, kun nuuka mies ei itse raaskinut. Ja nyt ne ovat hänestä aivan välttämättömät! 

Nastakengät ovat halpa tapaturmavakuutus. Eikä vakuutus luita ehjäksi tee. Jos säästyy murtuneelta lonkalta tai kädeltä, on kenkäostos pieni uhraus. Mitäpä siitä, jos kuolla kupsahtaa heti, mutta vaivaiseksi en kyllä tahtoisi. Ainakin yritän estää, mikä estettävissä on. (Nastakenkiä on muuten muunkin nimisiä kuin mitä minulla on. )

Pissa lirahtelee 😖

Valtakunnan ammattikehtaaja, Rosa Meriläinen, kirjoitti joitakin aikoja sitten omasta virtsankarkailustaan. Kiitos Rosa, että kerroit. Kerroit myös Pilateksen harrastamisesta ynnä muista treeneistä, joita teet ja olet tehnyt. Ja olet nuori, ilmeisen hyväkuntoinen sekä normaalipainoinen. Mutta voi, olet synnyttänyt! 

Niinpä pitää todeta, että virtsankarkailu on itseaiheutettua! Mitä sitä pitää nyt mennä synnyttelemään! Alkaa pissa karkailla! 

No juu. Sarkasmi sikseen. Ilmiö on tavallinen, jos ei vielä nuorena, niin vanhana sitten. En muista, milloin huomasin, että joskus lirahtaa. Nauraa hekotellessa, yskänpuuskassa, aivastaessa. 

Ikääntyessä lirautuksia on myös ruvennut sattumaan ponnistellessa vähän enemmän. Niinpä pitää huolehtia siitä, että muistaa käydä pissalla ennen raskaisiin hommiin ryhtymistä. Ja ennen ulkoilua. Ja ennen kauppareissua. Ja ennen mitä vaan tapahtumaa. Aina kun poistuu kotoa. 

Tokihan olen muistanut treenata lantionpohjanlihaksiani. On käyty Pilateksessa, joogassa ja jumpissa, joissa tosi kiitettävästi muistetaan nipistys- ja puristusliikkeet. Mutta kerran, kaksi viikossa muutaman minuutin ajan alustan kohottelua ei tietenkään riitä! 

Kun nyt jäin tänä syksynä joogan ja Pilateksen ulkopuolelle, jäi edes tämä vähäinen ohjattu treeni pois. Niinpä heräsin siihen, että on yritettävä omin voimin vahvistaa lantionpohjan lihaksia, tai ainakin estää niitä löystymästä lisää. En kyllä tiedä, mitä toivoa 70-vuotiaalla tässä asiassa on 😕 . 

Lisäys 7.11.17: juuri luin, että lantionpohjajumpasta ON hyötyä kaikenikäisille! Ja rakkoa voisi kouluttaa eikä juosta vessassa yhtenään. 

Tilaisuuksista ei ole puutetta. Jalkovälin puristelua hellan ääressä soppaa vahtiessa, sohvalla telkkua katsoessa, blogia kirjoittaessa, autossa istuessa, jopa vessassa: yritäpä keskeyttää pissaaminen! 

Parasta on, ettei tähän jumppaan tarvitse mitään välineitä, jumppa-asuja tai edes siihen ajan varaamista. Eikä kukaan huomaa, mitä teet! Uskallan väittää, että päivittäinen omajumppa on paljon, paljon hyödyllisempää kuin Pilates kerran viikossa (tässä asiassa). Pidän Pilatesta kyllä muuten aivan loistavana lajina. Se vaan ei yksin riitä. 

No sitten on Tenat. Pikkareita voi tehostaa niillä. En ole (vielä) hankkinut niitä, enkä tiedä, miten ne eroavat pikkuhousunsuojista. Hedelmällisinä vuosina käytin niitä aina, mutta tämän ikäisenä pikkarit pysyvät kuivina - paitsi jos pissi lirahtaa. Voihan niitä nytkin käyttää, jos tykkää. 

Tosi pahoissa tapauksissa lantionpohjan lihasten puristelu ei tietenkään auta. Silloin täytyy varata lääkärinvastaanottoaika. 

Aihe on kai vähän nolo. Enpä minäkään ota kuntosalin pukuhuoneessa asiaa esille. Enkä missään muuallakaan. Lääkärin luo kyllä voisin mennä, jos arkielämä kävisi vaikeaksi. Näin muuten yhtenä yönä unta, että minulta valui virtsa valtoimenaan sänkyyn. Heräsin, ja uni oli niin elävä, että tutkin petini. Se oli kuitenkin vain unta. Minulla taisi olla silloin pissahätä. 

Yksin Budapestissa

Edellisessä jutussa kerroinkin hämmästyttävästä tapaamisesta Budapestissa. Olin yksin matkalla. Olen huono etsimään matkakumppaneita, ja puoliskoni on jo nähnyt Budapestin. Olen ennenkin matkannut yksikseni. Aikoinaan oli työmatkoja, ja valmismatkoillakin olen ollut ilman omaa kaveria. 

Tämä reissu oli kuitenkin ihan itse järjestetty, eli omatoimimatka. Tuumiskelin, että niin kauan kuin jalat kantavat, ja pääkoppa pelaa (luullakseni), on hyvä toteuttaa haaveitaan. 

Varasin lennot suoraan lentoyhtiöltä. Menihän siinä aikaa edullista aikataulua etsiessä, mutta oli se hauskaakin! Etsin huoneistohotellia Budapestistä, sillä oli kiva ajatus saada keittää aamupuuro ja -kahvi omassa huoneessa. Samoin, kun olisin yksin matkalla, en haluaisi lähteä illalla ruokapaikkaa etsimään. 

Niinpä sitten minä, 70 v., tapasin lentoasemalla mukavan unkarilaisen nuorenparin. Budapestissa lentoasemalla ostin Budapest Cardin, jolla sai matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla 120 tuntia niin paljon kuin halusi. Siitä sitten lentokenttäbussiin, joka vei metroasemalle. Olin tutkinut karttoja etukäteen niin hyvin, että löysin vaivatta majapaikkani läheiseltä metroasemalta perille. 

Huoneistohotelliin pääsi etukäteen annetuilla ovikoodeilla. Minua oltiin vastassa ensimmäisellä kerralla, ja saatiin maksu hoidettua. Huoneessa oli minikeittiö, wc ja suihku, ihan kuten pitikin. Ihan loisteliasta tasoa hotelli ei ollut, mutta hintansa väärti ja hyvällä, siis tosi hyvällä paikalla. 

Kartan luku tuotti vaikeuksia, koska teksti on pientä ja tarvitsisin selvästikin voimakkaammat lukulasit. En ladannut puhelimeeni Budapestin karttasovellusta, vaan luotin paperiversioihin. 

Hotellin vieressä oli minimarket, josta kävin ostamassa päivittäin syötävää: leipää, juustoa, tomaatteja, viiniä ja hedelmiä. Kaurahiutaleet vein mukanani, koska niitä oli vaikea löytää Lissabonista ja kun löytyi, ne olivat tolkuttoman kalliita. Niinpä varmistin puuroni, eivätkä ne paljoa paina. 

Sää oli koko viikon pilvipoutainen tai aurinkoinen, lämpöä 15-18 astetta. Siis ei sadetta tipan tippaa! Ajelin pitemmät matkat ratikalla ja myöhemmin rohkaistuin busseihinkin. Haloo Tampere, Budapestissä on 42 ratikkalinjaa! Ne ovat tosi hyviä matkustusvälineitä. Jos tuli noustua väärään suuntaan menevään linjaan, voi palata helposti takaisin. Kuulutukset olivat unkarinkielisiä, mutta näytöistä tiesi aina seuraavan pysäkin. 

Viimeistään nyt minulle selvisi, että Unkari on ollut suurvalta. Julkiset rakennukset ja entiset linnat ovat valtavan suuria. Ja parlamenttitalo on mahtava! Se on ikäänkuin palatsin ja kirkon yhdistelmä. Koska Tonava virtaa Budapestin halki, siellä on lukuisia siltoja!

Kävin kaksi kertaa kylpylässä, niitähän Budapestissa on! Vesi tulee kuumista lähteistä ja sillä väitetään olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Toiseen kylpylään (Lucácz) pääsi Budapest Cardilla maksutta. Altaita oli, mutta se on aika sokkeloinen näin ensimmäisellä kerralla. Pettymys oli, kun saunat olivat pois käytöstä. Ensikertalaiselle olisivat käyttäytymisohjeet tarpeen. Opasteet olivat pääosin unkarin kielellä. (Alla oleva kuva on parlamenttitalo, tuli väärään paikkaan. )

Halusin mennä toiseenkin kylpylään. Se sijaitsee kaupunginpuistossa ja metropysäkki on melkein portaisen vieressä (Scheltzenyi tai jotain...) Tämän paikan upeutta ei voi kyllin ylistää. Altaita taitaa olla 11. Kiersin altaasta toiseen, niitä on hyvin kylmistä hyvin kuumiin. Saunojakin oli. Eniten pidin Beer Saunasta, mutta ei siellä olutta ollut, vaan mitä ihanin aromaattinen tuoksu. 

Ulkoaltaissa voi kylpeä talvellakin. Istuskelin pitkään lämpimässä ulkoaltaassa ja aurinko paistoi! Uin vielä 50 metrin ulkoaltaassakin, jonka vesi oli lämpimämpää kuin uimahalleissa kotona. Tunne oli mahtava! En yhtään ihmettele, että entisaikojen hienolisto kävi hoitamassa hermojaan näissä upeissa kylpylöissä. 

Nähtävyyksiä Budapestissa riittää. Olin viikon, enkä olisi jaksanut enempää. Omatoimiselle kolme päivää olisi taas ollut ihan liian vähän. Söin lounaan missä milloinkin satuin olemaan. Etsiskelin edullisia ja vähemmän hienoja paikkoja ja aina sain hyvää ruokaa. Pyydettäessä löytyi yleensä englanninkielinen ruokalista. Eikä ollut kallista, 4-6 euroa. 

Tunsin oloni turvalliseksi koko ajan. Jätin passin ja ylimääräiset rahat hotellin tallelokeroon. Kiersin tyhjät kadut ja miesjoukot kaukaa. Olen tyytyväinen siinä, että 70-kymppinen ja nainen voi matkustaa yksin! Jos on samanhenkinen kaveri, hyvä niin,  mutta jos ei ole, niin yksinkin pääsee, edellyttäen että on jotain matkustuskokemusta.  Mihinkähän menisin seuraavaksi?

Ihmeellisiä kohtaamisia

Seison puiston laidalla iltahämärissä. Olen noussut juuri bussista, joka on tuonut minut Matthiaksen kirkon luota, Budapestin Budassa. Suunnat ovat sekaisin; tämä ei ole sama pysäkki mistä nousin kyytiin. Tutkin karttaa, mikä on toivotonta, koska tarvitsisin kunnon suurennuslasin. Viereeni pysähtyy nuori kaunis nainen polkupyörän kanssa. Do you remember me? 

Totta kai muistin! Tapasimme lentoasemalla Suomessa, missä istuimme vierekkäin hänen ja hänen miehensä kanssa. Luin Budapest-matkaopasta, kun he aloittivat juttelun. Olivat unkarilainen nuoripari, palaamassa kotiin. Mies antoi minulle hyviä tutustumis- ja reittivinkkejä Budapestiin tutustumista varten. Miten hurmaava nuoripari - ja minä, ikäihminen, mummo, täti tai jotain. 

Tuo polkupyöräenkeli neuvoi minulle suunnan, minne lähteä majapaikkani suuntaan.  Budapest on sentään miljoonakaupunki. Miten tällainen kohtaaminen voi olla mahdollista? 

Muistan toisenkin kohtaamisen noin 30 vuoden takaa. Tämäkin tapahtui matkalla. Olin tyttäreni (12v-13 v) kanssa Lontoossa. Kävelimme päivällä, olisiko ollut lähellä Kensingtonin palatsia, jotain katua. Oli rauhallista, ei väentungosta. Huomasimme, että leveän kadun toisella puolella seisoi mies Harrod'sin vihreässä univormussa paketti kainalossa. Jäimme ihmettelemään hetkeksi, ja samassa melkein viereemme ajoi musta Jaguar ja pysähtyi. 

Jaguarissa takapenkillä istui prinsessa Diana. Auton ikkuna aukesi, hän hymyili meille, me hymyilimme hänelle. Hän oli aivan saman näköinen kuin kuvissa. Samassa Harrods'in mies ojensi prinsessalle pakettinsa. Ikkuna sulkeutui,  ja Jaguar lähti. Hetki kesti vain hetken, ja tyttäreni ja minä olimme täysin typertyneitä. Tuo hetki ei unohdu. 

Kuinka monta miljardia ihmistä maailmassa on? Kuinka monta Lontoossa? Kuinka monta Budapestissa? Miten voi selittää jotkut kohtaamiset? Voivatko ne olla sattumaa? Kun minä olen paikassa X hetkellä Y, ja Diana tulee sinne? Tai kun minä olen paikassa C hetkellä E, ja polkupyöräenkeli kohtaa minut? 

Uskon, ettei kaikki tuo voi olla sattumaa. Ihmeellistä kyllä. Minulle kohtaamisten merkitys on suuri. Miksi minulle on annettu nuo kohtaamiset? 

Ei haaskata, ei

Kyllä minä aina mieleni niin pahoitan, kun luen ruokahävikistä. Näin varmaan ajattelee, Tuomas Kyrön sanoin, valtakunnan Mielensäpahoittaja. Niinkuin minäkin pahoitan mieleni. Mitä tapahtuukaan kauppojen takahuoneissa, kun "parasta ennen" lihat, jugurtit, leivät ja leikkeleet on kerätty hyllyiltä pois? 

On kirjoiteltu ihmisistä, jotka keräävät jäteastioista ruoka-aineita ja valmistavat niistä kelpo aterioita. Mutta usein jäteastioihin ei pääse käsiksi. On kirjoiteltu kaupoista, jotka lahjoittavat ruokatarpeita hyväntekeväisyyteen. On kirjoitettu ravintoloista, jotka myyvät ylijääneitä annoksia pikkurahalla. 

Uusimpia uutisia on myydä jo alennettuja tuotteita vieläkin halvemmalla kaupan viimeisten aukiolotuntien aikana (S-ketju). Hyvä sille, joka tarttuu tilaisuuteen, ja löytää ruokakassiinsa, mitä löytää. 

On helppo päätellä, että ruokahävikki on mittava - on siitä saattanut näkyä lukujakin. Ja näkyy, että hävikkiongelmaan on havahduttu. 

Kävellessäni marketin kymmenmetristen hyllyjen ja kylmäkaappien rivistöissä, ihmettelen, kuka nämä kaikki jugurtit ja lihat ostaa. Onko valtava jugurttivalikoima ihan välttämätön? Entä kaikenlaiset maidot ja kermat? Entä kymmenet erilaiset broilervalmisteet? Tarvitseeko Suomeen tuoda passionhedelmiä, khakeja ja ugleja? 

Kun kauppa hävittää ylijäämäruoan, miten sitten hävittääkin, ei siitä kukaan kaupalle imaksa. Paitsi sinä ja minä, sillä ei kauppa sitä tappiokseen tee. Kyllä kuluttaja ne maksaa, tavalla tai toisella. Toivon, että MOT-ohjelma murtautuisi kauppojen varastoihin ja paljastaisi meille, miten hävikin hävitys toimii. Entä miksei kulutusta osata ennakoida paremmin? 

Kouluissa on pidetty ideariihiä ruokahävikin vähentämiseksi, ja on onnistuttukin. Lautanen tyhjäksi-kasvatus taas kunniaan! 

Ehkä sinä, hyvä lukijani, olet sitä sukupolvea, joilla pöydät eivät notkuneet ruokaa. Unohdan tosin aina, että eivät kaikki olleet köyhiä nuoruuteni Suomessa. Minä vain en tuntenut varakkaita ihmisiä. Oletan, että esimerkiksi maataloissa oltiin omavaraisia, ja jos oli varaa, ruokatarpeita saattoi ostaa, vaikkei nykyisenlaisista valikoimista osattu uneksiakaan.

Omistin nuorena rouvana mainion "Niukkasen emännän keittokirjan". Siinä oli reseptejä edullisista raaka-aineista valmistettavaksi. Harmi, että olen hukannut sen. Kaipa sitten alkoi olla paremmin varaa ruokaostoksiin. 😀

Itsliassa on käsite "cucina povera", keittiö jossa ei heitetä mitään hukkaan. Kaikki ainekset hyödynnetään. Mainiossa italialaisesta keittiöstä kertovassa TV-ohjelma kokki Michaela valmistaa toisinaan cucina povera-ruokia, joissa yhdistyy tarkka raaka-aineiden käyttö ja loistava maku. Italiassa on tietenkin kasvis- ja yrttivalikoima vertaansa vailla, mutta yhtä ja toista meilläkin täällä kasvaa. 🥕

Pidän kovasti tarkka keittiö-ajattelusta. Itse en heitä hukkaan mitään syötäväksi kelpaavaa. Bioastiaan päätyvät lähinnä vain juuresten kuoret. Jos jääkaapissa on kaksi punajuurta, mietin miten niistä kehittelisi koko aterian. Ruuantähteet syödään aina pois. Leipä ei pääse homehtumaan eikä kuivumaan. Ostan punalaputettua lihaa tai kalaa, mutta valmistan sen heti.