Missä appelsiinit kasvavat

Eipä arvannut viime kevättalvella, miten lämmin kesä tulisi olemaan! Niinpä varasimme siipan kanssa ensimmäisen rantaloman vuosikymmeniin. Ja vielä koiran kanssa. Ei tiedetty sitäkään, miten paljon haukkuparka kesällä sairasti. 

Sydän kylmänä (koiran vuoksi) lähdettiin sitten syyskuun alussa kolmeksi viikoksi Costa Blancalle, koiranmuonaa matkalaukuissa. Kohde valittiin kohtuullisen pituisen lentomatkan vuoksi. ✈️Toiveena oli lokakuu, mutta mieluistamme asuntoa ei ollut enää vapaana. Kuulemma pitää olla liikkeellä vuosi etukäteen!

Ja täällähän on mitä kuumin kesäsää syyskuussa ☀️☀️☀️. Siinä 30 asteen tienoilla joka päivä. Asunnossa on ilmalämpöpumppu, jolla saa sopivan viilennyksen. Aamulla tehdään koiralenkki, samoin illalla, ja päivällä kuumimpaan aikaan käydään pikapisulla. 

Eläimen sopeutumiskykyä täytyy ihailla. Pari päivää se tutki kiihkolla ympäristöä ja asuntoa, ja sitten se oli kartalla. Lähistön äärimmäisen kauniit 7 villikissaa saavat sen kyllä hulluden partaalle, niitä kun ei kotona näe. 

Koiran kanssa lomailussa on rajoituksensa. Bussiin koiraa ei saa viedä, emmekä vuokranneet autoa. Ollaan menty sitten ilman hurttaa paikallisbussilla seutuja katselemaan muutamiksi tunneiksi. Rannalla emme jaksa ollakaan paria tuntia kauempaa. 

Silmät ymmyrkäisinä ollaan seurattu päätoimista auringonottoa. Kansa vaeltaa rantaan mukanaan omat aurinkovuoteet, tuolit ja -varjot. Näinpä pöydänkin yhdellä seurueella. Koko päivä käännellään kylkeä ja välillä pulahdetaan mereen. Seisoskellaan vesirajassa aurinkoa ottaen, myös rinnat paljaana - uh! 

Yhtään ei nolottanut esiintyä itse uikkareissa. Rannalla näkee kaikenlaisia naisia liikalihavista kuiviin laihanluikkuihin. On pikkuvauvoja ja ikivanhoja mammoja (Ja miehiä myös). On superkauniita nuoria. 

Merivesi on ah niin lämmintä ja ah niin suolaista. Siellä aalloissa on kiva keinutella. Missään en nähnyt pukukoppeja. Rantaan vaan uikkarit alla  👙 ja mekko päällä. Ja samalla varustuksella rannasta pois! Alkuun laittelin silmämeikkiä, mutta päivä päivältä vähemmän. Naama kiilsi hiestä ja aurinkolasit olivat kaiken aikaa silmillä, joten mitä rajauksilla tekeekään!  😎 . 

Muutaman päivän päästä reissu on ohi ja alkaa normiarki. Rusketus on pian muisto vain! Kotona sitten lasketaan yhteen reissun anti. Ja noustaan vaakaan. Hankaluuksia ei ole kyllä vielä tullut vastaan, joten plussan puolella ollaan. Kauppareissut ovat hauskoja, kun kaikki on niin erilaista. Ja viini - niin hyvää ja niin halpaa. Kotona voikin taas unohtaa päivittäiset ruokaviinit 😩. Adíos! 

Koiraraasu sairastaa

Rakas koirani on ehkä lyhyen elämänsä puolivälissä, jollei jo loppupuolellakin. Hän on elänyt monen monta tervettä vuotta, ja eläinlääkäriä on tarvittu vain rokotuskäynneillä.

Vaan nytpä tulikin sairastelua monen vuoden edestä. Ensin tuli anaalirauhasten tulehdus. Pylly rupesi punoittamaan, haukku istui vähän vaikeasti, ja neljässä tunnissa siellä oli vertavuotava aukko. Asun ns. rintamailla, joten kolmen tunnin kuluttua meillä oli jo aika eläinlääkäriin. 

Koira jäi sinne nukutettuna, tai kuten he sanovat, rauhoitettuna. Tietyn ajan kuluttua saimme noutaa puolipyörryksissä olevan koiruliinimme, joka vaivoin pystyi hoipertelemaan autoon. 

Kodistamme tuli koirasairaala  kahdeksi viikoksi, ja minusta koiran sairaanhoitaja. Pyllysuihkutus useita kertoja päivässä, antibioottikuuri, dieettiruokaa jokunen päivä, viikon ajan kipulääkitys. Ja voin vakuuttaa, että eläinparka oli kovin kovin kipeä. Pyllysuihkua hän vihasi yli kaiken, kuten minäkin. Tuskan hiki valui, kun suihkutin rimpuilevaa nelijalkaista. Kaksi viikkoa piti vielä pitää sillä reppanalla yötä päivää muovitötteröä kaulan ympärillä, ettei se pääsisi pyllyä nuolemaan. 

Oli hämmästyttävää, miten taitavaksi koira tuli. Se väisteli taidokkaasti ovenpieliä ja osasi tähdätä hypyn sohvalle. Ja se nukkui kuin ei mitään tötterö päänsä ympärillä. Uskomaton eläin! 

On hyvä olla eläkeläinen, kun lemmikki sairastaa. Muutenhan täytyisi itse jäädä sairaslomalle tai hommata kotisairaanhoitaja. 

No, kaksi pitkää viikkoa loppui aikanaan. Kauhuissaan oleva eläinriepu piti vielä viedä jälkitarkastukseen. Uskomaton eläinlääkäri - ei Pol, vaan Veera tai Saija tai Liisa! Näiden taitajien toimenpiteiden jälkeen on ihan onnellinen laskua maksaessaan.

No. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki. Lääkäri oli tullut vilkaisseeksi haukun suuhun, ja huomasi kahden hampaan katkenneen. Miksi ja milloin, ei hajuakaan. Varattiin saman tien aika hampaantynkien poistoon. 

Koira nukutettiin taas, ja noudettiin jälleen puolipökertyneenä kotiin hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeen. Vauvanmössöä kolme-neljä päivää, ja poistettujen hampaiden ompeluksien  desinfiointi joka päivä. Ja kipulääke. Mutta nyt haukkuli ei ollut kipeän oloinen kuin päivän, pari. 

Ja taas käytiin jälkitarkastuksessa. Kaksi kesäistä kuukautta käytiin eläinlääkärissä kahden viikon välein. Rahasta ei viitsisi edes mainita, mutta aika paljon sitä meni. Ehkä lähes tuhat euroa? Mutta olihan meillä ollut monta tervettä vuotta. 

Eikä tässäkään ollut vielä kaikki. Samoihin aikoihin aloin herätä aamuyöllä lupsutukseen, kun haukku nuoli pimpulaansa. Alusta oli märkä, ja ajattelin että se johtui syljestä. Ei juuri haissut millekään ja oli väritöntä. Mutta miksi sen piti nuolla niin kovin, ja vain aamuyöstä? 

Taas jo tutuksi tulleen eläinlääkärin luokse. Kyselyä, ultraäänitutkimusta (ihan kuin raskauden aikana) , virtsakoe punktiolla suoraan rakosta, verikokeet. Tuomio: virtsankarkailu. Siihen elinikäinen lääkitys (mikä auttoi ihan heti). Kunpa sellaista lääkettä olisi minullekin, kun se aika koittaa. 

Onhan meidän ihmispotilaiden kohtelu ruvennut olemaan hyvää, ainakin omalla kohdallani. Mutta kyllä koirapotilaan hoito oli aivan huippua. Niin hellää, kiireetöntä, rauhallista, perhekeskeistä (=meidät huoltajat upeasti huomioonottavaa). Ja kun ajattelee, niin onhan se oikein. Ihminen voi sentään puhua puolestaan ja vaatiakin tarvittaessa, mutta eläin ei. Suuret kiitokset teille, eläinlääkärit! 🌺