Pieni ekoteko

Rion kesäolympialaisten lähetyksissä näimme järkyttävän saastaisia vesiä, joissa kilpailijoiden piti purjehtia. Vesiä ja rantoja toki siivottiin, mutta urakka oli mahdoton. 

Urheilijoilla oli myös sairastumisriski, kun joutui kosketukseen veden kanssa. 

Joku aika sitten näytettiin kuvaa Filippiineiltä. Rannat ja vesi jätteiden peitossa. Minusta tuntuu tosi pahalta nähdä tällaista totuutta maapallon ympäristön tilasta, tuolla jossain. Vaan kyllä meilläkin osataan roskata rantoja. Suomessa on sentään koko ajan kehittyvä kierrätysjärjestelmä ja toimiva jätehuolto. 

Mutta. Moni jaksaa kantaa täyttä  limu- tai kaljatölkkiä, mutta voimat loppuvat kun tölkki on tyhjä. Karkkipussi kulkee mukana niin kauan kun siinä on painavaa tavaraa. Mutta ei sitä millään enää jaksa kantaa, kun pakkaus on tyhjä. 😬

Pieni ihminen tuntee toivottomuutta maailman järkyttävän jäteongelman vuoksi. En voi mitään - vaan voinko? Filippiineille tai Rioon en voi lähteä roskienkeruuseen, se on fakta. 

Muovin ongelmallisuus on kirkastunut minullekin vähän kerrassaan. Ostin monikäyttöisiä hedelmäpusseja vähentääkseni muovipussien käyttöä (pussi on muuten mainio taskussa sienestysaikaan). Tämä on vielä helppoa. Monia juureksiakin saa ostaa irrallaan. Mutta lempisämpyläni myydään muovipussissa ja lihatuotteet ovat pakattuja muoviin. Palvelutiskistä jotain saisi paperiin käärittynä...Muistui mieleen nuoruudestani paperiin käärityt lauantaimakkaraviipaleet. 

Sitten lamppu syttyi! Uusi toimintatapa! 😇Olen vuosia pakastanut marjat ja sienet minigrip-pusseihin, koska siten pakastimeen saa mahtumaan vaikka miten paljon. Ja heittänyt aina käytetyn pussin pois. Tässä en nuukaile, ajattelin. Mutta toisesta, ympäristönäkökulmasta katsottuna pussit kannattaakin huuhtaista ja käyttää uudestaan. Ja uudestaan. 

Minun on tosi vaikea kuvitella elämää ilman muovia. Sen sisällä pysyvät sekä nesteet että hajut. Toivoa sopii, että keksitään joku korvaava materiaali. Aaltopahvista tehty kalaatikko onkin jo käytössä. Siihen asti otan pakkaamattoman tuotteen, jos voin. 

Hyväosainen

Syntynyt kultalusikka suussa! Tämä voi tarkoittaa, että mami ja papi ovat varakkaita, tai peräti rikkaita. On omaisuutta, menestyvä yritys, perintönä osakkeita ja taloja, kartanoita, laivoja...yleensä siis edelliseltä sukupolvelta peräisin. Tai sitten on keksitty upea liikeidea, jolla on kääritty omaisuus. Aineellista vaurautta siis, mutta kytköksissä henkiseen pääomaan. 

Tällaiseen perheeseen syntyneellä vauvalla ei tule olemaan pulaa maidosta eikä aineellisesta hyvästä. On somat kouluvaatteet, sukset ja luistimet. Voi harrastaa mihin vain kyvyt riittävät. Lukion koulukirjojen osto ei ole ongelma. Aloittaessaan yliopisto-opinnot voi ehkä asua vanhempiensa ostamassa asunnossa. 

Huono-osaiselta vauvalta puuttuu monta tavaraa. Koti on köyhä, syystä tai toisesta. Ei ole työtä, tai se on huonosti palkattua. Tai työtä ei jaksa tehdä. Ruokaa saa, mutta aina se ei ole ravitsemussuosituksen mukaista, äidinmaidon jälkeen. Yhteiskuntatieteilijät ovat kertoneet, että huono-osaisuudella on taipumus periytyä. Moni ovi sulkeutuu lapselta, kun tarvittavat resurssit puuttuvat. Jos ei ole suksia, ei opi hiihtämään. Ei voi opiskella amiksessakaan, jos ei ole varaa tarvikkeisiin. Ei pääse piireihin, kun vaatteet eivät ole trendikkäitä eikä raha riitä kahviloissa notkumiseen. 

Pidän itseäni tällä hetkellä hyväosaisena. En ole vieläkään, ikävä kyllä, rikas enkä sellaiseksi enää ehdi tulla, jollei lottovoitto osu kohdalle. Perintöjäkään ei juuri tullut. Pääsin kuitenkin käymään koulua ylioppilaaksi asti avustusten turvin. Pidän tätä ratkaisevana asiana murtautuessani huono-osaisuudesta irti. Koulunkäyntiäni kannustettiin, vaikka tiukkaa olikin. Lapsi tarvitsee eteenpäin pukkaamista aikuisilta. 

Itse huono-osaiset vanhemmat eivät välttämättä tiedä tai osaa tuuppia nuoriaan eteenpäin. Jo se, että aikuinen arvostaa koulunkäyntiä ja oppimista, on huikean tärkeää. Voi se aikuinen olla joku muukin kuin äiti ja isä. Itsellänikin oli sukulaisia, jotka patistelivat koulunkäyntiin, ja sain myös vaateapua. 

Hyväosaiseksi minut tekee, oman määrittelyni mukaan se, että pärjään hyvin. Kouluttautuminen avasi minulle hyväpalkkaisen työn (siis naisen mittapuulla!) , joka paitsi poiki kohtuullisen eläkkeen (tämäkin vain naisen mittapuulla) myös mittavan henkisen pääoman tietojen ja taitojen muodossa. Ei tee tietotekniikka kiusaa! Seniori, joka ei sitä osaa käyttää, on tänä päivänä tosi pulassa - syrjäytyneenä. Pahimmillaan ei pysty hoitamaan raha-asioitaankaan verkossa. 

Yhtä tärkeää kuin riittävä toimeentulo, on se, että pystyy seuraamaan maailman menoa, jos nyt ei ihan USA:n päivänpolitiikkaa, niin ainakin oman maan tilannetta. Miten menee taloudessa, mistä poliitikot riitelevät, mitä Kela tarjoaa ja mistä saa hammashoitoa milläkin hinnalla. Tarkka löytää ilmaista kulttuuritarjontaa sekä kunnan jumppaa. Kaikki tieto ei tule postiluukusta, vaan sitä pitää etsiä. 

Oikein kun mietin, tulin siihen tulokseen, että minulla on kaikki mitä tarvitsen. On asunto ja jopa mökki (näiden velanmaksuun on kylläkin mennyt siipan kanssa kymmeniä vuosia ☹️).  On vanhoja vaatteita ja kenkiä kaapit pullollaan, televisio, älypuhelin, rahaa ruokaan itselle ja koiralle sekä kansalaisopistoon. Saan joskus lahjaksi Lippupalvelun lahjakortin, jolla pääsen konsertteihin. Kun en tuhlaile, saan säästetyksi matkarahaakin, ei kylläkään viiden tähden hotelliin. Kultalusikka suussa en syntynyt, eivätkä lapsenikaan, mutta oisiko kuitenkin hopeinen? 😀

Gluteenitonta!

Tätä voit syödä hyvällä omallatunnolla! Kuvateksti oli herkullisen, syntisen ihanan näköisen suklaaleivonnaisen vieressä. Ja resepti siis oli gluteeniton. 

Siis mitä??? Siis ettäkö gluteenitonta suklaakakkua voi syödä hyvällä omallatunnolla (eli siis tavallisesta saa tunnontuskia)? 

Nyt on kyllä kokeilla mennyt puurot ja vellit sekaisin. Gluteenitonta ruokavaliota tarvitsevat välttämättä ja ehdottomasti vain henkilöt, jotka eivät siedä gluteenia. Heillä on sairaus nimeltä keliakia. Tätä sairastaa kaksi (2)% suomalaisista. Muiden gluteenille herkkien määrää ei tiedetä. 

Esiintyvyyteen nähden gluteenittomien leivonnaisohjeiden ja ruokareseptien määrä aikakauslehdissä on huomattava. Upeaa on, että tätä rajoitusta noudattaville on tarjolla reseptejä, sillä etenkin gluteeniton leivonta on hankalaa. Tiedän tämän kokemuksesta, sillä suvussani on keliaakikko, ja olen leiponut hänelle tarjottavaa. En itse vapaaehtoisesti niitä söisi, siksi oudon makuisia ne enimmäkseen ovat. 

Kyllä, kyllä tiedän että gluteeniton dieetti on myös muotihitti. Sillä uskotaan olevan ties mitä suotuisia kauneus- ja terveysvaikutuksia. Valitettavasti ravitsemus- ja lääketieteelliset asiantuntijat ovat päinvastaista mieltä. Sillä voi jopa olla haitallisia seurauksia. 

Mutta jospa sillä edes laihtuisi? No. Usein leivonnaiset voivat ainakin alkuun olla oudonmakuisia, joten ehkei niitä niin mielellään syö. Eivätkä valmiit tuotteet mitään kevytsyötävää ole. 

Sydämestäni suon, että vieraaksi tuleva keliaakikko saa kylässäkin kahvileipää, tai yleensä leipää, ettei tarvitse tulla omien eväiden kanssa. Mutta tietääkö hyvää tarkoittava emäntä, miten tarkasta asiasta on kyse? Muita jauhoja ei saisi olla mailla ja halmeillakaan, kaikkien välineiden, astioiden ja tasojen täytyy olla ehdottoman puhtaita. Suklaankin täytyy olla gluteenitonta! 

Toivoisinkin, että reseptejä julkaisevat muistuttaisivat keliaakikolle leipomisen säännöistä. Eri asia on, jos leivotaan vain trendin vuoksi. 

Mutta kyllä vähän hämmästelen - niin vähän keliaakikkoja ja niin paljon reseptejä! Olisikohan tässä bisnestäkin takana, sillä

gluteenittomat tuotteet ovat hinnakkaita. Näkisinpä yhtä paljon diabeetikoille tarkoitettuja reseptejä - heitähän on tosi paljon! 

20 vuoden käsityö

Uudenvuoden aattona virkkasin viimeisen kukkasen sängynpeittoon. Siinä oli jotain kohtalonomaista. Että juuri vuodenvaihteessa sain lopettaa , viimein, keskeneräisen työni. 

Ihastuin aikoinaan kauniiseen pitsipeiton malliin. Morsiamena virkkasin metrikaupalla lakananpitsejä, joten virkkaaminen kalastajanlangasta oli helppoa. Iso pala ja palojen väleihin pikku kukka. Siitä se peitto alkoi kasvaa. 

Työn tekemisestä on jäänyt mieleen vaihe, jolloin olin elämäni kauheimman tragedian keskellä. Itkin ja virkkasin. Olisi ollut tärkeää tekemistä, mutta en juuri kyennyt tarttumaan mihinkään. Niinpä vain virkkasin. Pakenin kurjuudesta katsomalla "Kauniita ja rohkeita" ja virkkasin ja virkkasin. Kastelin kyynelillä pitsipeiton palasia.

Aikanaan opin elämään tragedian kanssa ja pystyin taas muuhunkin kuin virkkaukseen. Käsityö jäi vuosiksi syrjään. Lomilla virkkasin lisää paloja ja kukkasia. Into ja kiinnostus peiton tekemiseen oli kuitenkin laantunut. Perintöpeitoksi olin kaiketi sitä ajatellut, mutta nyt epäilen, haluaako kukaan sellaista. Se on painava ja karkea selän alla. 

Vähintään kaksikymmentä vuotta peiton teko vei. Ohjeesta ei löydy tietoa, mikä lehti sen oli julkaissut, mutta suunnittelijan nimi on Sirkka Nikurautio. Olen tyytyväinen, että sain työn päätökseen. Keskeneräisyys kiusasi. Mustat muistotkin ovat haalenneet eivätkä enää kirvele. Ehkä peiton virkkaus oli terapeuttista: tein jotain mielekästä käsilläni sen sijaan että olisin tuijottanut tyhjin silmin jonnekin ja väännellyt tyhjiä käsiäni. Onneksi oli se käsityö.

Vastaanotin uuden vuoden mökillämme, hiljaisuudessa ja pimeydessä. Vain hyvin kaukaisia ilotulituksen ääniä kuului. Koirani kesti hyvin eikä joutunut paniikkiin, kuten aiemmin. Mikä rauha! 

Toivotan Sinulle, rakas lukijani, onnellista vuotta 2018!