Uudet silmälasit

Entinen työkaverini vannoi, ettei enää koskaan osta silmälaseja Suomesta. Hänen koiransa oli pureskellut lähes tuhat euroa maksaneet silmälasit. Kun varaa ei ollut samanlaiseen investointiin, hän hommasi ne Tallinnasta. Ne olivat oikein pukevat ja hyvin paljon halvemmat kuin ne koiran syömät. 

Omat viimeksi hankkimani silmälasit taisivat maksaa 600-700 euroa. Olin silloin töissä ja paremmissa varoissa kuin nyt. Näkö niillä ei enää ollut hyvä ja kypsyttelin uusien lasien hankintaa jonkin aikaa. 

Tallinnaan! Se oli ykkössuunnitelma. Tutkin netistä sikäläisten optikkoliikkeiden tarjontaa. Sitten selvitin laivojen aikatauluja ja hintoja. Sitten piti vielä tutkia, miten satamaan pääsee Sisä-Suomesta. Olin väliin ihan pyörryksissä vaihtoehtojen runsaudessa. 

Yhden päivän reissu veisi aikaa parikymmentä tuntia. Mutta aikaahan eläkeläisellä on. Minulla oli ristiriitaisia tunteita: kannattaako tuommoiseen revohkaan ryhtyä vähän halvemman hinnan takia? Ja matkalla tärvääntyy aina ylimääräistä rahaa, pitää syödä ja ostaa pari pönttöä viiniä. Mutta jos sittenkin? Jospa saisin halvemmalla hinnalla parempaa laatua? 

Matkasuunnitelma alkoi romuttua jo ensimmäisestä askeleesta. Menin näöntarkastukseen lähellä olevaan optikkoliikkeeseen, jossa maksoin siitä 25 euroa. (Tallinnassa, kuten optikkoliikkeissä usein, näöntarkastus on maksuton, jos tulee lasikaupat). Sain vahvistuksen heikentyneestä näöstä ja hyvän infon linsseistä. (Liian kalliita minulle!). 

Päätöksen vielä horjuessa lähdin tekemään kenttätutkimusta läheiseen kaupunkiin. JOS löytäisin sopuhintaiset linssit ja nätit pokat, ostaisin ne kuitenkin täältä. Tämä oli toinen väärä askel.

Kolmannen virheen tein, kun rupesin ensin  kehyksiä sovittelemaan. Tyhmä, tyhmä, tyhmä! Kehyksethän hintoineen näin kaupan seinällä, mutta linssejä piti kysellä. Vain Nissenillä hinnat olivat  esillä, muualla ei. Ja yleensä linssit olivat törkeän hintaisia, paitsi halvimmat, joita ei haluttu myydä ollenkaan. 

Kun sitten löysin mieleiseni kehykset - eivät tietenkään ihan halvimmasta hintaluokasta - ryhdyin linssejä kyselemään. Se oli sitten menoa. Tallinnan-suunnitelmat haihtuivat mielestäni kuin tuhka tuuleen. Tein kaupat. 👓. 

Kotiin mennessä sitten ihmettelin, miten se näin meni. Minunhan piti HARKITA!

Silmälaseihin olin kyllä tyytyväinen, kun ne tulivat, mutta suunnitelmani romuttuminen kirveli. Miksen tehnyt niinkuin aioin? Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun olen kääntänyt takkini vakaista aikeista huolimatta. Nyt en tiedä, millaiset lasit ja millä hinnalla olisin ne saanut. Pönttöviinit ainakin jäivät ostamatta - terveyshyöty edes. 😫

Hankkisiko korsetin?

Selailin päivänä muutamana netissä jumppa-asuja. Hankinta ei nyt juuri ole ajankohtainen, sillä vyötärönmitta ei ole vielä kovin paljoa pienentynyt. Keventäjissä vyötärö mitataan kerran kuussa. Olisi houkuttavaa kiristää mittanauhaa hiukkasen... Minua on aina ihmetyttänyt, minne vyötärö katoaa vuosien mittaan. Lihominen on tietenkin yksi suuri syy, mutta leventäisikö lapsen saanti myös?

Ajauduin sivustolle nimellä Biancaneve. Suomalainen yritys valmistaa korkeatasoisia (hinnasta päätellen) sisätreenivaatteita. Kiira Korvelle on oikein nimikkomallisto. Yllätys oli, että yritys valmistaa myös korsetteja! Tämä olikin uutta! Totta kai tiedän aluasukorsetit, ja itselläkin on ollut sellainen, mutta nämä korsetit palvelevat ihan muuta tarkoitusta!

Muotoilevista alusvaatteista minulla on sen verran käyttökokemusta, että vain viimeisessä hädässä! Sovitin innoissani, kokeeksi, korkeavyötäroisiä alushousujani, joita olen säilyttänyt kaiken varalle. Vyötärö kyllä supistui, mutta läskit nousivat isolle rullalle rintaliivien alapuolelle 😫. 

Mutta palataanpa korsetteihin! Sivustolla kerrotaan, että korsetin säännöllinen käyttö muokkaa vyötärörasvoja siirtymään jonnekin muualle, ja tuloksena on hoikka uuma. (Korsetti on korkea, joten ehkeivät läskit rullautuisikaan niin pahasti). Tämä on liian hyvää ollakseen totta - vai onko? Sivustolla kerrotaan myös, että fitness-urhelijat käyttävät korsetteja vartalonmuokkaukseen. 

Tieto kiihdytti minua kovasti. Minulta hupenee laihtuessa mahanröllykkä ihan viimeiseksi, jos ollenkaan. Nyt näin vanhana siis tuskin ollenkaan. Entäs jos hankkisin korsetin? Ne näyttivät kuvissa oikein mukavilta.

Mutta. Niiden on varmaan tarkoitus olla tiukkoja, ja saisinkohan nivelrikkoisilla sormillani hakaset kiinni? Ja korsetti pitää pestä joka käytön jälkeen, siis joka päivä. Ehkä tuloksen saamiseksi sitä pitäisi käyttää yölläkin? Oikeastaan pitäisi olla kaksi korsettia. Toisaalta, noin 70 euroa yhdestä korsetista ei olisi suuri sijoitus, jos sillä saisi vyötärön takaisin ilman rasvaimua tai kirurgin veistä. Tuo summa hupenee helposti taivaan tuuliin. Yritys hehkuttaa, että korsetti helpottaa selkäkipuja ja antaa hyvän ryhdin. Niin että sen käyttö ei olisikaan pelkkää turhamaisuutta. 😀

Surffailin netissä ja muitakin korsettimerkkejä löytyi. Myös seksikkäitä iltojen iloksi 😏. Eihän korsetti itse asiassa uusi keksintö ole, on vaan jäänyt pois käytöstä. Kaikissa historiallisissa filmeissä mademoisellet ja madamet on vyötetty korsetteihin, joita kamarineidit kiskoivat kireälle. Hoikkuus oli taattu, sillä ei korsetti yllä varmaan voinut syödä juuri mitään. Sukkahousujen aikakausi päästi sitten kuristetut vartalot valloilleen. 

Olen ihmetellyt sitä, miten prinsessat ja filmitähdet esiintyvät 1-2 kuukautta synnytyksen jälkeen hoikkina kuin pajunvitsat? Minä käytin äitiysvaatteita ainakin puoli vuotta. Filmitähdillä kuulemma voi olla salaisina aseinaan tekovatsa ja sijaissynnyttäjä. Mutta ei kai prinsessoilla sentään? Mutta luulenkin nyt, että heillä voi olla korsetti! 

Harkitsen vakavasti vyötärökorsetin hankintaa. Kesällä sen käyttö kyllä hieman arveluttaa. Hikoiluttaakohan se? Ehkä vasta syksyllä? 

Laihduttajan viikko on pitkä

Vietetään pääsiäisen viimeistä päivää. On saatu auringonpaistetta ja nautittu pääsiäisruuista. Minun pitopöytäni on kutistunut vuosien mittaan aina vain. Tänä vuonna en edes laittanut lammasta, kun se ei ole suurta herkkuani, enkä pashaa, joka on. 🥚. Muniakaan värjännyt. 

Herkuttelu sujui maltilla. Nyt syynä ei kuitenkaan ollut luonteenlujuuteni, vaan Nettilaihdutusohjelma. Syksyllä kirjoitin innostuneeni fiftauksesta, ja uskoin lujasti sen avulla hoikistuvani helposti. Puolen vuoden saldo oli -700 g. Olihan se aika vähän. Vuodessa se tekisi 1400 g ja 10 vuodessa 14 kg. Opin kyllä tänä aikana aikaisempaa enemmän kasvisten ujuttamista ruokiin sekä papujen käyttöä. 

Entäs mitä seuraavaksi? Omatoiminen laihtuminen ei onnistunut, ei sitten millään. Entisiin kidutuskuureihin en halunnut palata. Enkä pysyä ylipainoisena, saati lihoa lisää. Viimeinen niitti oli, kun pakkasten tultua otin esiin pari talvea sitten hankkimani erittäin kalliit ja erittäin hyvät toppahousut. Koin suunnatonta epätoivoa havaitessani, että vyötärölle olisi tarvittu 10 sentin pituinen jatkokappale. 🐷. Voi minua syöttöporsasta! 

Lainasin siippani henkselit ja selvisin pakkasilla. Googlasin ja googlasin laihdutussivuilla ja sain tietoa, jonka tiesin jo ennestään. Ja löysin (viimeisen) oljenkorren. 

Rekisteröidyin "Keventäjät"- nettilaihdutusohjelmaan. Ohjelman takana on maan eturivin ravinto- ja laihdutusasiantuntijoita. 

Olen ollut nyt jäsenenä 2 kk. Painoa on 2,6 kg vähemmän. Ei vielä ihan päätä huimaa, eihän? Kilojen putoamisesta johtuvaa kolinaa en ole kuullut. Eikä saavutus näy eikä juuri tunnukaan. Mutta eipä ole ollut vilu eikä nälkäkään. Ohjelman pointti on ruokapäiväkirja. Mittaan ja punnitsen kaikki - ihan kaikki - syömiseni ja juomiseni ja vien päiväkirjaan. Ohjelma sinkauttaa saman tien analyysin, miten paljon on mennyt massuun proteiineja, hiilareita, rasvaa ja alkoholia. Ohjelma on laskenut minulle tavoitteeni mukaisen päivittäisen kalorirajan, jota ei saa ylittää ja jota ei saa alittaakaan. 

Mittaaminen sujuu minulta lukuisten dieettien ansiosta. Käytännössä syön samantapaista ruokaa kuin tähänkin asti. Reilunlainen rasvan ja kerman lorottaminen on muuttunut lusikalla mittaamiseksi. Ohjelmassa on reseptipankki, josta olen löytänyt ohjeet suosikkikeittoihini ja vuokaruokiin. Kun otan soppaa 250 g, ohjelma tietää sen kalorit ja muut. Omia reseptejäkin voi sinne tallentaa. Tietokannassa on valtavasti eri ruokia ja ruoka-aineita, eli jonkun sinne päin- ruuankin sieltä voi löytää ja merkata sitten päiväkirjaan. 

 

No ja mikä siinä sitten laihduttaa? No se kaloriraja tietysti. Mutta se ei ollutkaan minulle koko juttu. Painoni laski ensin hissukseen viisi viikkoa, sitten pysähtyi ja sitten alkoi nousta. Olin yhtenä kysymysmerkkinä ja luin ohjelman artikkelikokoelmaa. Jumitus kuuluu asiaan, sanottiin. Mutta jossain mättää, mietin. Viimein oivalsin, mitä olin muuttanut syömisiini, kalorirajoissa tietenkin: hedelmäsalaatin. Joka ilta kulhollinen tai pari. Hedelmät ovat herkullisia eikä niissä ole paljonkaan kaloreita. Mutta hiilihydraatteja niissä on, paljon. 

Entisenä karppaajana ymmärsin, että runsaat hiilarit eivät vaan yksinkertaisesti sovi aineenvaihdunnalleni. Ne muuntuvat minussa läskiksi. Keskeytin heti hedelmäsalaatin syönnin ja vähensin leipää, josta olin onnellisena nauttinut monta viikkoa. Ohjelman pylväistä katson, ettei hiilaripylväs kasva liikaa. 

Paino alkoi saman tien pudota. Keljuttaa kuitenkin, miten voin kuvitellakaan, että minä voisin syödä surutta hiilareita, vaikka kalorirajat eivät ylittyisikään. Karppivuosinani olin kauneimmillani, mutta onhan dieetissä rajoituksensa. Kai minä niihin väsähdin - ja pääsin lihomisen alkuun. Karppaukseen erona omalla kohdallani huolehdin siitä, että pidän huonot rasvat minimissä ja korvaan ne hyvillä, sillä rasvaakin tarvitaan. 

Maanantai on punnituspäivä. Ja jokainen viikko on pitkä. Hoikempi minä näyttäytyy kai joskus kesän kynnyksellä, toivon.