Laihdutusraportti

Vuoden alkupuolella alkanut kevennysprojekti on kyllä tuottanut tuloksia, mutta en kyllä pääse naistenlehtiin laihtumisen sankarina. 

Ihmettelin ja epäilin kovasti, voiko nettilaihduttaminen toimia. Kun omat konstit olivat vähissä, liityin Keventäjiin ja aloin opetella. 

Ruokapäiväkirjan pito oli aika työlästä. Se on kuitenkin hyvä keino selvittää, paljonko kaloreita ja ravintoaineita syö. (Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin, joten en selosta nyt kovin tarkkaan).

Kuukausien ajan pidin päiväkirjaa. Vähitellen opin näkemään annosten koon. Monet ruokalajit myös toistuivat, joten tiesin niiden kaloripitoisuuden. Nyt kirjaan enää satunnaisesti, mutta jos menee monta päivää ilman merkintää, ohjelma lähettää ystävällisen mutta tiukan muistutuksen. 

Tavoitteena oli pudottaa vaivaiset 7 kiloa, sillä olen pieni lylleröinen. En ole vieläkään tavoitteessa. Läheltä on liippaissut monta kertaa, mutta aika ajoin on ollut juhlia, herkutteluiltoja, yksi Espanjan-reissu ja sitä rataa. Elämäähän se vaan on, enkä sure. 

Kuuden ja puolen kilon pudotus on ollut minulle kyllä eduksi. Terveydestä en tiedä, kun ei ole tutkittu mitään arvoja, mutta peilikuva näyttää oikein mukavalta! Vatsa on pienentynyt paljon, vaikka voisi kyllä pienentyä pikkusen vieläkin. Reidet ovat myös hoikistuneet, luulen. Rinnat ovat varmaan vähän pienentyneet, vaikkakaan rintsikkaostoksille ei ole tarvinnut lähteä. 

Ilon aihe on, että vanhat vaatteet sopivat taas päälle. En ole vielä sovittanut toppahousujani, joita viime talven jouduin käyttämään henkseleiden kanssa, kun housujen vetoketjua ei saanut kiinni. 😂

Keventäjät-sivuston reseptipankista pidän kovasti. Löydän aina hyvän reseptin mihin tahansa ruoka-aineeseen. Resepteissä on tietysti käytetty paljon kasviksia, kuten pakkokin on, ja aina on tullut maukasta vähemmillä kaloreilla. Herkkuohjeitakin löytyy. 😀 

Punnitseminen on minusta kuitenkin Aaa ja Ooo. Paino nousee niin salakavalasti. Keventäjät-sivuilla paino merkitään joka maanantai (mikä päivä jos on viikonloppumässyttelijä 🍷)! Minä punnitsen nykyisin itseni joka aamu. Paras vaan kohdata totuus. Espanjassa minulla ei ollut vaakaa, ja kilo olikin tuliaisena kolmesta viikosta. 

Oikeastaan en ole tuntenut olevani "laihdutuskuurilla". Olen vain opetellut syömään sellaista ruokaa, jolla paino voi pysyä kurissa. Valitettavasti olen suuriruokainen, eivätkä kovin pikkuiset annokset pidä oloani hyvänä. Niinpä ruoka ei saa olla runsaskalorista. 

Kunnon aterioiden säännöllinen syöminen pitää minut ruodussa. Tässä taannoin tulin harrastuksesta kotiin 18 aikaan, ja päivällinen oli syömättä. En kuitenkaan ollut nälkäinen, vaan istahdin sohvalle katsomaan lempisarjaani. Mieleeni juolahti kotvan kuluttua, että jääkaapissa oli koululaiselta jäänyt voileipä. Pistelin sen - oi miten hyvää - ja samantien tein toisenkin. 

Kun sarja päättyi, mätin kasvispaistosta kaksin käsin (sen piti olla osa ateriaa). No, olihan se kasvista sentään. Meni tunti, puolitoista: iltapalan aika! Kaksi kipollista jugurttia mansikkahillon kera. 

Näin se syöminen minulla lähtee lapasesta. Ateria ajallaan ja tolkku säilyy. Kunpa sen vain aina muistaisi ( huokaus). 

Shoppailua kirpputorilla

Monesta muutosta johtuen turhaa tavaraa kertyy komeroihin nykyään aika hitaasti. Sitäpaitsi vaatteita voi heittää UFF:n laatikoihin kauppareissulla. Nyt kuitenkin päätin toimittaa kiertoon pari esinettä, jotka täytyy itse toimittaa kierrätyspisteeseen. 

Rinnassani hyrisi miellyttävä odotuksen tunne, kun piiitkästä aikaa ajelin aarteineni SPR:n Kontti-tavarataloon. 

Sinne on ilo mennä, eikä ollenkaan pelkästä antamisen ilosta! Myymälä on avara, hyvässä järjestyksessä ja siisti. Kierros alkaa vaateosastolta. Nyt olisi syys- ja talvivaatetta tarjolla. Entäs laukut sitten! Olen laukkuhullu. Monta olen ostanut ja monta laittanut kiertoonkin takaisin. Nytkin olisi aitoa nahkaa olevia olkalaukkuja. Lähes tuskaa tuntien jätän nyt ostamatta. Björn Borgin ihanan laukun luokse palaan vielä, mutta ei, ei sentään. Kotona on näitä liian monta.

Kengät. Olen myös kenkähullu. Korkokenkiä en ikävä kyllä tarvitse useinkaan, ja niitä on komerossa runsaasti. Edellisellä kerralla löytämäni Höglin sirot kävelykengät ovat yhä käytössä, enkä nyt näe sellaisia, jotka olisi ihan pakko ostaa. Voi itku. 😟

Mutta huivien luona tärppää. Kaulani on kylmänarka ja aina pitää olla huivi suojana. En vain osaa ostaa niitä. Kierrän kauppoja, mutten löydä mieleisiä. Moni huivini on osoittautunut käytössä huonoksi: rypistyy, menee vekille, tai pituus tai leveys eivät olekaan sopivat. 

Löydän kaksi: toinen ihanan värikäs ja pitkä, mitä lie materiaalia ja merkkiä; lappuja ei löydy. Ihan kuin se olisi uusi? Hinta on 3,50 euroa. Ostoskoriin! Toinen, valkoinen, angora-mohairsekoitusta oleva pitkä huivi tuoksuu ihanalta parfyymiltä. Huivi on kuitenkin putipuhdas. Olisikohan se kutittanut ostajaa? Ostoskoriin! Sama hinta tälläkin huivilla. 

Ja vielä onnestaa! Olen kaivannut jalkavalaisinta pienen työpisteeni ääreen. Mikään sellainen, jossa on kookas varjostin, ei käy. Ja saisi siinä olla jotain tyyliäkin. Juuri sellainen seisoo valaisinosaatolla. Kiihkosta täristen kannan valaisimen myyjän luo ja pyydän kokeilemaan, toimiiko valaisin. Ja toimiihan se. Hinta 6,50 euroa. Kaupat tuli. 😀😀😀. 

Jään kassalle samantien maksamaan löytöni. Osa myymälää jäi kierämättä, mutta hillitsen itseni ja lopetan tähän. Lamppu on painava, se auttaa. 

Kotona selviää, miksi lamppuni oli kierrossa: sammutettuani sen, se alkaa toisinaan vilkutella valoa omia aikojaan. Mutta ei hätää! Sammutan sen vetämällä töpselin irti, enkä katkaisijasta. 

Kirpputorilla shoppailussa otan aina riskin, jos ostos ei olekaan hyvä. Mutta kolmen euron menetys ei kirvele ollenkaan niin pahasti kuin vaikkapa satasen hutiostos. Eläkeläiselläkin on varaa hurvitella kirpparilla - ainakin joskus. Olen muuten ostanut joitain lempivaatteikseni muodostuneita puseroita ja pitkiä housuja! Joku on ne valinnut hyvällä maulla ja aikanaan luopunut niistä. 

Hiukan poskipunaa, pyydän!

Espanjan-reissu on enää vain kiva muisto, vaikka rusketusta vielä onkin jäljellä. Heti piti etsiä lämmintä vaatetta päälle. 

Arki pyörähti heti eläkeläisen kiireeseen 😜 . Kielikurssi - espanjaa tietenkin - oli jo alkanut, samoin venyttelyjumppa. Ja kuntosalille nopsaan. Siellä en olekaan ollut koko kesänä - miten häpeällistä!

Venyttelyjumpassa on 30-40 ikäihmistä, melkein kaikki naisia. He huolehtivat itsestään ja kunnostaan, koska ovat liikunnallisessa ryhmässä. Siellä sen huomasinkin. Että he ovat kaikki harmaita panttereita. Harmaat hiukset, harmaa naama, harmaat huulet. 

Miten helposti harmaaseen naamaan saisikaan hehkua! Ihan kevyt sipaisu hennonväristä poskipunaa! Ei siis mitään jouluomenaposkia, ei todellakaan! Puna saa silmät loistamaan. Kevyt silmämeikkikin piristäisi väsähtänyttä katsetta, mutta sitä en sentään tohdi ehdottaa. Jos ei ole eläissään silmiä meikannut, ei siihen enää ikäihmisenä varmaan totu.

Naistenlehdet esittelevät tavan takaa meikkilöytöjä. Luen niitä, mutta tuskin olen saanut lehden kädestäni, kun olen unohtanut ne. Mutta Espanjan-matkan alla painoin visusti muistiin vedenkestävän rajauskynän merkin. Lurppaluomet ja hikoilu saavat tavalliset värit kyllä leviämään. Tuo Rimmelin kynä täytti kaikki lupaukset. Levittyi helposti eikä levinnyt. Siinä loistotuote! Pienet silmäni erottuvat, kun rajaan ne, laitan vähä luomiväriä ja vedenkestävää ripsiväriä. 

Vedenkestävän kulmavärin kanssa on ollut vaikeampaa. Omistan useammankin kynän, mutta oikein millään ei tahdo syntyä kaunista jälkeä. Hyvä kynä olisi mainio, sillä kulmakarvani ovat kovin harvat. En enää ota kestoväriäkään, koska kampaajat aina tuskailevat harvojen karvojeni vuoksi. Nyxin tavallinen puuterimainen väri on muuten hyvä, mutta kesken päivän voi nähdä toisen kulmakarvan kadonneen. 😟 . 

Harmaiden panttereiden huulille tahtoisin vielä sipaisun huulipunaa tai muuta väriä antavaa tuotetta. 💄 Ihan ohuesti vaan. Sävy olisi tärkeää valita harmaaseen ihonväriin sopivaksi. Olen nähnyt oransseja huulia, mutta minusta ne eivät oikein sovi iäkkäälle naisille. 

Omat huuleni ovat, kuten muillakin, harmaat, ja kauhistun itsekin omaa sairaan näköistä naamaani, jos huulilla ei ole punaa. Laitan sitä aina, aina, aina! Mutta ohuesti. Jos tuli liikaa, suutelen vessapaperin palasta. 💋.