Tuhlaajatyttö

Ei kannata itkeä kaatunutta maitoa, vai miten tuo sanonta menikään. Niinpä niin. Tunnustan, että olen ihan kuin se Raamatussa mainittu tuhlaajapoika, joka ei hoitanut leiviskäänsä, vaan pani kaiken menemään. Luulisi, että köyhästä kodista lähtöisin oleva ihminen olisi oppinut jotain säästeliäästi elämisestä. Niin luulisi. Kyllä äiti muisti usein sanoa, että ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot! Kuinka oikeassa hän olikaan! 

En toki ollut suuri-, vaan olin oikeasti matalapalkkainen aikuisen elämäni alkutaipaleella. Kyllä siinä varmaan suu säkkiä myöten elettiin, jotenkuten, koska pärjättiin. Oli kuitenkin huumaavaa, kun sai palkkaa, omaa rahaa, jolla pystyi elämään. Oli vuokra-asunto, ruokaa, jotain vaatteitakin sai hankituksi. Minä tosin ompelin itse sekä omia että lapsen vaatteita, itse asiassa kymmenien vuosien ajan. Siinä syntyi säästöä. Ja oli tyydyttävää luoda itse jotain käyttökelpoista. 

Tuhlaajatyttö minusta kehittyi sitten, kun sekä minä että siippani aloimme tienata mukavasti. Soin itselleni kosmetiikkaa, kauneushoitoja, kalliin kampaajan ja notkuin vaatekaupoissa. Ostin mielelläni alennettuja merkkivaatteita, kun ne normaalihinnat jopa minuakin hirvittivät. Mutta olipa coolia pukea merkkejä ylle! Rumat ne vaatteilla koreilee, opetti äiti. Hmm. Itse olen kyllä sitä mieltä, että ruma olisi vieläkin rumempi ikävissä vaatteissa. Niin, ja rakastuin kauniisiin kenkiin. Notkuin tavaratalojen kenkäosastoilla, koska siellä eivät myyjät olleet heti auttamassa. Sai katsella rauhassa, ja paeta, kun myyjä lähestyi. En voinut vastustaa alennusmyyntejä, ja kappas, sieltä löytyikin usein mielettömiä löytöjä. 

Kehittyvä tyylitietoisuus aiheutti ostotarpeita. Piti etsiä kenkiin sopiva laukku tai päinvastoin. Tai vaatteeseen sopivat kengät. Ja sopivat kengät joka tilaisuuteen. Ja joka keliin. Ja joka vuodenaikaan. Tosin tämähän on meidän ilmastossamme välttämättömyys, eikös vaan? Entäs takit sitten? Joka vuodenaikaan sopivaa, kaupunkiin, työmatkoille, juhlatilaisuuksiin, reippailuun, lyhyitä ja pitkiä. Ja uuteen takkiin sopiva huivi ja hanskat. Päähineen valinta on ollut minulle hankalaa, koska omasta mielestäni minkäänlainen hattu ei sovi kasvonpiirteisiini. Myssyjä kertyikin. Löysinpä kerran veikeän huopahatunkin, sellaisen pyöreän puolipallon, jollaisia Sussexin herttuatar Meghan usein käyttää. Se on minulla yhä tallessa, vaikken ole käyttänyt sitä aikoihin. Baskeri olisi hyvä, mutta pääni on väärän kokoinen. Baskeri ei pysy siinä missä pitäisi. Tallinnassa oli - on ehkä vieläkin - Katariina Käik-kujalla loistava hatuntekijä, jonka puodista hankin hauskan villahatun, joka on kuin myssyn ja hatun välimuoto. 👒 

Tallinna on ollut minulle muodin mekka. En ole laskenut, montako kertaa sinne reissasin vaateostoksille - ihan sitä varten vaan! Ja aina onnistui. Tarvitsin työvaatteita, mutta myös useita juhla-asuja iltamenoja varten. Olen sopivan kokoinen virolaisiin vaatteisiin. Ja lisäksi niissä on aina jokin kiva juju. Ostin vain virolaisia vaatteita. 

Tallinnan-ostosreissut ovat nyt taaksejäänyttä elämää. Eläkkeestä ei riitä, eikä ole tarvettakaan. Voi sanoa, että olen sijoittanut korkoihin (kengänkorkoihin) Niitä on komeron yläkaapissa mukava kokoelma. 👠 On ollut pakko panna kiertoon joitain työvaatteita, mutta silti kaappi pullistelee vaatteita, joita en tarvitse enää. 

Mietin joskus, millainen muhkea säästötili minulla olisi ilman tuota kaunista turhuutta - tai no, pitäähän ihmisellä vaatteet olla! Ehkä kuitenkin vähempi olisi riittänyt. Ja jokunen hutiostoskin tuli tehtyä. Kaapissa on upea kiiltonahkainen iltalaukku, 200 €, jota olen käyttänyt kahdesti. 😊 Olen kuitenkin ollut onnekas, kun olen voinut nauttia pienestä (?) luksuksesta. Nyt on ollut tarpeen opetella pihistämistä. Muuten en pääse reissaamaan. On säästettävä etukäteen. Yritän miettiä, miten voisin säästää vielä vähän nykyistä enemmän. Panen eläkkeestä sivuun vähän joka kuukausi, mutta niitä menoja pitäisi vielä nipistää. Nyt vaalien alla voisi käydä pullakahveilla, jos ei tarvitsisi maksaa bussilippua sinne päästäkseen. Yhden vaalimakkaran olen syönyt. Tupakkaa en polta, mutta punaviiniä ostan toisinaan, sieltä kyykkyhyllyltä. Karkkeja en syö. Enkä pihvejä, vaan huokeaa kotiruokaa. Mutta olen nyt ryhdistäytynyt! Varasin kirjastosta kirjan ”Säästämisen taito”. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös vaan?😇

Arka ja vaikea aihe

Olen pyöritellyt aihetta mielessäni jonkin aikaa, itse asiassa niin kauan kuin katolisen kirkon pappien seksuaalisista väärinkäytöksistä on kirjoitettu mediassa. Silti emme tiedä vielä paljon mitään. Kirkko on suojellut omiaan. Olematta jumaluusoppinut on uskaliasta ruotia tätä äärimmäisen vaikeaa ja arkaa kysymystä, sillä asetun nyt suurta instituutiota vastaan. Ajattelemisen ja sananvapaus meillä onneksi on. 

Mutta pointtini ei ole kirkon peittely pappien teoissa tai pappien rankaiseminen. Näkökulmani on ihan yksinkertainen käsitys ihmisen seksuaalisuudesta. Sukuvietti ei ole  suinkaan saatanan keksintöä, vaan alunperin tarkoitettu suvun jatkamiseen, kuten kaikilla eläimilläkin. Mutta ihmiset eroavat eläimistä siinä, että tahtovat toteuttaa viettiään muutoinkin. Eläinmaailman urokset kykenevät parittelemaan milloin vain halukas naaras löytyy, mutta naaraat suostuvat vain, jos aika on oikea. 

Katolisessa kirkossa papit on asetettu muiden ihmisten joukossa, en sanoisi ylemmäs, vaan erilleen. Heidän ei kuulu tuntea sukupuolista halua tai ainakaan ryhtyä harjoittamaan haluaan. Usko määrää heidät selibaattiin. Millaisin voimin tämä toteutuu, en tiedä. Eikä se ole toteutunutkaan, kuten tiedämme. On pappien salasuhteita, lehtolapsia ja lasten (poikien) seksuaalista hyväksikäyttöä. Poikia papit kohtaavat enemmän kuin tyttöjä, saati naisia. Siksi heihin on helpompi suunnata sukupuolista kiinnostusta.

Jeesus oli ”synnittä siinnyt”. Suvun jatkaminen on näin asetettu synnin tekemiseksi! On meitä syntisiä maailma täynnä, tämän mukaan. Oman tietoni mukaan en voi määritellä, mikä on kirkon, mikä oikeasti Jumalan sanan mukaista. Kirkko tulkitsee ja välittää meille Korkeimman tahtoa, ja millä tiedolla uskomme tai emme usko siihen? 

Papit ovat ihmisiä. Miespapit ovat miehiä, ja naispapit naisia. Heillä on sukupuolensa mukainen biologinen tehtävä, jatkaa sukua. He joko toteuttavat sitä tai eivät. Maailmanhistoriasta tiedetään, miten väkevä voima seksuaalinen intohimo voi olla. Sen voimalla on tehty murhiakin. Luterilaisena minun on vaikea uskoa, että ammatti, kuten papin, tekee ihmisestä sukupuolettoman neutrin. Mutta katolisessa kirkossa näin kuuluu olla. Sydäntäni raastaa ajatella näitä pappeja, joiden on suitsittava, ties millaisin kärsimyksin, luonnollinen ihmisyytensä. Monilla se on johtanut, yhteiskuntamme normien mukaiseen vääristyneeseen käytökseen. On miesten vain miesten ja poikien yhteisö, missä eletään. Miehen ja naisen välinen suhde voi olla täysin mahdoton, koska se on vaikea löytää ja vaikea kätkeä, jos sellainen olisi ulottuvilla. 

Homoja ja pedofiilejä on muuallakin. Näillä ihmisillä lienee joku muu tausta kuin katolisessa kirkossa. Mediassa ei ole kirjoitettu katolisen kirkon toimista seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisytoimista. Mitä ne lienevätkään? Rajoitukset, kiellot, säännöt, tai rankaisut eivät ole olleet tuloksekkaita. Mitä uusia keinoja voisi olla? Moni muu kirkko sallii papeilleen avioliitot. Perheellisellä papilla voi olla laajempi ymmärrys ihmisten tarpeista kuin niillä, joiden on asetuttava aidan toiselle puolen. Tärkein on vapaa valinta.

Katolisella kirkolla on helmoissaan myös epäinhimisillisiä tragedioita kokeneita uhreja. Otan esimerkiksi laittomat abortit. Abortin pitää olla viimeinen vaihtoehto, mutta silloin sen pitää olla naisen hengelle turvallinen. Aborttikysymyksen jätän kuitenkin muuten tämän kirjoituksen ulkopuolelle. Maailma muuttuu ja kai kirkkojenkin pitää muuttua. Voisivatko katoliset papit jonain päivänä saada vapauden solmia avioliitto ja silti säilyttää pappisasemansa? Onko jossain oikeasti kielletty naisen ja miehen liitto? On totta, että papit ovat vapaaehtoisesti luvanneet sitoutua selibaattiin ja yksinäiseen elämään. Mutta näin tehdessään he eivät vielä ole tienneet, millaista elämä tulee olemaan. Kun täällä maan päällä on elettävä jopa pitkäänkin, miksei voisi elää toteuttaen täydesti ihmisyyttään, kunnioittaen omaa ihmeellistä ruumistaan ja tyydyttää sen tarpeita.