Meillä Suomessa viime viikko oli sisäpolitiikassa tosi tapahtumarikas: presidentinvaali, joka ratkesi ensimmäisessä vaalissa. Vaikka ennusteet sitä osoittivatkin, varma ei ole varmaa, ennenkuin se on varmaa. Itse olin kovin tyytyväinen tulokseen. Uutisviikollamme oli onneksi paljon myönteisiä tapahtumia.
Kun katsoi muita ehdokkaita, valtiomiehen karismaa, kokemuksesta puhumattakaan, ei ollut kellään muulla ehdokkaalla. Kaikella kunnioituksella. Usein vaikutti, että ehdokkaat eivät olleet selvillä, millaisiin tehtäviin presidentti valitaan. Tai sitten he tahallisesti vetosivat kansalaisten hyvään sydämeen, ääniä kerätäkseen, ottaessaan yhteiskuntamme epäkohtia esille.
Ja sitten seurasi pikapikaa virkaanastujaiset. Eläkeläisenä minulla oli mahdollisuus seurata tilaisuutta televisiosta, mitä nyt piti välillä käyttää koira pissalla. Eikä siinä kannata hosua. Koiran oikeus on päästä ajallaan tarpeilleen 🐕, olkoon vaikka mitkä juhlat.
Kaiken huipuksi, ihan kuin tilauksesta, presidenttiparin esikoinen syntyi heti juhlahumun jälkeen. Koko kansa iloitsi tästä onnellisesta tapahtumasta. Jokainen vauva on ihme. Ihan kaikki eivät valitettavasti synny vakaisiin oloihin. Vaikeuksien kautta syntyneet tuntuvatkin erityisemmiltä, ja lapsen tuloon on voitu valmistautua kenties pitkäänkin.
Nyt voidaan hengähtää helpotuksesta, kun valtakunnan ensimmäisen vauvan tulo on ohi. Ja Lennu pääsi ensin vaalikaranteenista, ja hetimiten hänen pitää totutella oudonhajuiseen ja -ääniseen myttyyn. Emäntäkin on vähän toisenlainen. Pikku koira on varmaan hämillään jonkin aikaa.
Koira ja vauva tekevät presidentillisestä perheestä läheisen ja tavallisen tuntuisen. Elämää on heilläkin, mikä on IHANAA. Mäntyniemessä ja yksityiskodissa kuuluu vauvan itku...Presidentin tehtävä ja asema on yksinäistä, mutta onneksi on perhe ja läheiset ympärillä. Toivotan heille onnea koko sydämestäni. Ja rauhaa. Ja yksityisyyttä. Ja edes vähän yöunia.
Vietän nyt hiihtolomaa, ja kirjoittelen taas kunhan tokenen! Hyviä hiihtokelejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti