Kun vielä olin työelämässä ja palkkaa tuli mukavasti kerran kuussa, saatoin treenata shoppailulihaksiani aina silloin tällöin. Täytyyhän työssäkäyvällä olla vaatteet päällä! Eihän sitä voi alasti olla, tai, no, repaleissa. Tarpeeni kohdistuivat nimenomaan vaatteisiin. Kodinsisustus ei ole minun juttuni.
Käytin töissä jakkuja, tai bleisereitä, kuten niitä kutsuttiin. Muutama sellainen tarvittiin, sekä ohuita että paksumpia talveksi. Jakun osto vaati toppien hankintaa, harkittuja yhteensopivia värejä, että sai vaihtelua jakkulookiin. Kiertelin liikkeissä vaanien toppeja, joissa olisi joku juju, kuten jakuissakin. Sattuipa niinkin ihanasti, että löysin yhteensopivat jakun ja topin! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tadaa!
Erityisen koukuttavia olivat aletangot. Erityisesti merkkivaatteiden. Kerran onnistuin ostamaan jonkun huippumerkin (apua! Olen unohtanut, minkä) kaksi numeroa liian suuren jakun ja sopivan kokoisen hameen. Vakuutin itselleni, että tein loisto-ostoksen, sillä olin siihen aikaan rintava. Poskiani vähän kuumottaa, kun nyt mietin, olinkohan asu ylläni ihan niin tyylikäs kuin oletin.
Kävin aika usein Tallinnassa vaateostoksilla. Siellähän oli tosi edullista, oikeasti! Virolainen mitoitus sopi minulle ihmeen hyvin ja vaatteissa oli aina joku tyylikäs yksityiskohta. Luulen, että Kaubamajan myyjät oppivat tuntemaan minut. Asuin Viru-hotellissa, jonne oli kätevää käydä viemässä ostokset ja levähtää hetki ennen uutta kierrosta. Oli vaikeitakin hetkiä, kun ei oikein kolahtanut, mutta jotain oli ihan pakko löytää!
Matkalaukullinen kenkiä on reissannut Suomeen mukanani. Ei tietenkään yhdellä kertaa! Epäonnistuin kerran (vain kerran!) kesäsandaaliostoksessa. Ne olivat tosi ihanat, mutta korot olivat niin korkeat, etten oppinut koskaan kävelemään niillä.
Toisinaan syntyi ostoketjuja. Toppiin tai jakkuun piti saada sopivan väriset kengät. Tai kun löytyi upeat kengät, muttei niihin sopivaa asua, jouduin hankkimaan ihan pakosti sellaisen. Kerran piti saada välttämättä siniset kengät sinisen jakun kanssa käytettäväksi. Sinisiä on ollut joskus vaikea löytää. Uuvuttavan kiertelyn jälkeen onnisti! Pikku pulma tosin tuli, kun ne olivat kiiltonahkaa. Minulla kun ei ollut kiiltonahkaista laukkua. Muistan tuskan, kun jouduin etsimään ympäri koko Viru-keskusta sitä laukkua!
Tämä on kyllä nyt nolo kertoa. Laukku (hyvin kallis) löytyi, mutta niin upea, että olen voinut käyttää sitä vain pari kertaa, kuten niitä kenkiäkin. Mutta ovat ne kyllä ihanat! Pyyhin niistä pölyt aika ajoin ja muistelen haikeana shoppailun kulta-aikoja.
Omistan nyt toppeja hyllyllisen. En toki pane niitä kierrätykseen, koska voin edelleen etsiä kenkiin matsaavan topin villatakkini alle. Ja kesällähän niitä voi käyttää ilman jakkuja ja villatakkeja.
Osta! Osta! Osta! Otsikkoni on peräisin tositarinasta. Eräällä ulkomaan-retkellä tutustuin ruotsalaiseen, tosi hauskaan pariskuntaan. He olivat puheliaita, eikä heitä häirinnyt minun vähemmän vuolas puheeni. Rouva Kristina, kaunis ja eloisa nainen, rakasti ostoksilla käyntiä ja hänen miehensä oli mukana kiitettävän kärsivällisenä. Kerran mitta tuli kuitenkin täyteen. Mies rojahti naistenvaateliikkeen nojatuoliin ja ärjäisi: "Köp! Köp! Köp!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti