On vaikea sanoa, oliko jotain erityisiä syitä liikuntahaluttomuuteeni. Lapsena piti kävellä, pyöräillä tai hiihtää koulumatkat. Nykykielellä sanottuna harrastin hyötyliikuntaa, olosuhteiden pakosta. Koulukyydeistä ei oltu kuultukaan.
Myöhemmin suksien kuljetus linkkurissa oli, hm, haastavaa. En usko, että sain hiihtopalkintoja. Luistelu sen sijaan oli siitä kivaa, että oli rusettiluisteluja, joissa soivat ihanat biisit: "Tintarella di luna" - muistatko? Osasin ulkoa monta italiankielistä iskelmää, tietysti ihan väärin. Jalat olivat ihan tulessa luistellessa. Voi! ⛸. Jäin ikuiseksi huonoksi luistelijaksi.
Mediassa on juuri uutisoitu iäkkäistä naiskilpaurheilijoista. Eräskin 75-vuotias osallistuu pian taitoluistelukilpailuihin. WOW! Mikä nainen.
Minunkin teki mieleni yrittää luistelua kerran vielä, noin 10 vuotta sitten. Ostin hyvät kaunokit, sillä nuorena minulla oli taatusti halvat ja huonot. No. Meno oli kovin huojuvaa, mutta vähitellen pystyin kiertämään rataa ympäri joitakin kertoja. Olihan se mahtavaa! Toki kaaduinkin, mutta paksu villamyssy pelasti. Olin ylittänyt itseni! Pystyin!
Luistelu oli siitä kivaa, ettei tullut hiki. Hiihdossa tulee, ja siitä en tykkää. Tästä syystä en hölkkää (olen aikoinaan kokeillut sitä). Nautin hiihdosta, jos aurinko paistaa, ei ole suojasää, ei kova pakkanen, ja maasto on tasainen. Paras on järven jää. Näitäkin olosuhteita on joskus ollut. ☀️
En tosiaan ole hurmoksessa kuoriessani hikisiä vaatekerroksia yltäni. Ja pyykkiäkin tulee. Onko Suomessa ketään muuta tämänkaltaista naista? Tunnen suurta häpeää, kun en osaa nauttia kansallisurheilustamme. Muistuipa mieleen hiihtolenkki, jolloin kaksi tosivanhaa herraa ohitti minut hekotellen, että pääsevätpä kerrankin ohittamaan! 😀
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti