Kokovartalopeiliä meillä ei ollut, joten käsitys itsestä tuli vähän palasina. Alastonta äitiä sai kyllä nähdä saunareissuilla. Aikaa myöten olen todennut, että olen juuri äitini mallinen. Jos olisin voinut vaikuttaa asiaan, olisin ottanut toisenlaisen vartalon.
Kyselyissä on tullut esiin, että moni nainen
on tyytymätön vartaloonsa. Minä kadehdin erityisesti pitkäjalkaisia. Näille naisille käyvät vaatteet hyvin ja askel on pitkä. Lyhyen elämä on monintavoin vaivalloista: ylähyllyille ei ylety, toisten takaa ei näe. Vaatteiden mittasuhteet ovat väärät, vaikka helmaa ja housunpunttia lyhentääkin.
Menin kerran suurin toivein pienten naisten vaatemyymälään Helsingissä. Kovin nöyryytettynä poistuin sieltä. "Pieni" tarkoitti kokoa 34 ja sitä pienempiä kokoja. Kyllähän minäkin olen pystysuunnassa kokoa 34, mutta leveyssuunnassa jokusen numeron isompi.
Kymmeniä vuosia vartalon parantaminen tarkoitti samaa kuin normaalipainossa pysyminen. Se on aina ollut tavoitteena. Vain ajoittain olen sen saavuttanut. Mutta olinpa keveämpi tai painavampi, äitini muodot säilyvät (äiti oli suoraan sanoen lihava).
Sama levennys lantiolla, samanmallinen litteä takamus, sama vatsan pulleus, täyteläiset reidet, ja mikä pahinta, rehevät rinnat. Minulta ei heru ymmärrystä rintojensa suurentajille, niin vaivalloiset ne ovat. Rasva (=läski) asettuu satavarmasti samoihin paikkoihin, joista se ehkä oli laihtuessa ehkä vähän sulanut.
Ihan oikeasti tunnen olevani perityn vartalonmallini vanki. Kerron joskus ponnistuksistani, joita olen tehnyt. Rasvaimua en ole harkinnut, ja kuulemma senkään tulokset eivät ole pysyviä. Luontoa vastaan
pyristely on kai ihan toivotonta. 😞
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti