Olen aika kaino sanomaan, että pidän kovasti viinistä. Pelkään, että minun epäillään pitävän siitä liikaa. Tässä tämän asian nyt kuitenkin tunnustan.
Peräkylän tytöt eivät aikoinaan tienneet viinistä juuri mitään. Viinasta kyllä tiedettiin: perjantai-iltaisin yksi jos toinenkin kylän miehistä korkkasi kossupullon. Opiskeluaikana totta kai piti opetella suuren maailman juomista. Pojat tiesivät oluen, ja minäkin sitä join. En kuitenkaan oppinut pitämään sen mausta.
Sitten maistelin Mateus roseeta. En muista, miksi se valittiin. Olihan pullo nätin muotoinen ja viinin väri ihana, olueen verrattuna. Mutta maku oli tosi hapan. Vuosia vieri, enkä muista miten juomisopinnot etenivät. Sitten jossain vaiheessa naisten kesken tuli muotiin juoda valkkaria. Jos haluttiin pysyä suhteellisen selvin päin, valkkaria juotiin vichyn kanssa. Ei se nyt hääppöiseltä maistunut, mutta saihan seisoskella lasi kädessä.
Kuten tiedetään, viini on elintarvike. Kuten maito, viininin kuuluu juoda ruuan kanssa. Niin teenkin, jos tilanne sallii. Mutta eläkeläisenä on enää kovin harvoin illallisia. Illat vietän yleensä kotona, ja päivällisaika on klo 17. Juo nyt silloin viiniä, kun pitää vielä lenkittää koira tai hoitaa joku homma.
Olosuhteiden pakosta juon viinini vasta myöhemmin illalla. Joku sanoisi vähän ilkeästi, että tissuttelen. En itse sanoisi ihan noin. Nautin viinistä seurustelujuomana! Paitsi että nautin siitä yksin.☺️. Joisin sitä vaikka joka ilta, mutta sisäinen moraalinvartijani kieltää. Lähtee lapasesta, maksa poksahtaa, haima uupuu, naama alkaa näyttää pultsarilta jne jne. Kysynpä vaan sinulta, lukijani, mitä välii, kun on jo tosi vanha?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti