Ja olihan se. Matkustin Portugaliin, Lissaboniin. Aiemmin olin käynyt Portugalissa vain lyhyellä työmatkalla, josta en kovin paljon muista. Ja mikä tuuri! Lähdin kotoa nollakelissä, ja perillä odotti 25 asteen lämpö ja pilvetön sinitaivas ☀️. Miten ihanaa hikoilla kuumuuden takia!
Jätin kotiin naruolkaintopit ja shortsit häveliäisyyssyistä. Uskon olevani eniten edukseni vaatetettuna. Toiseksi, rantaloma ei ollut tähän aikaan vuodesta mielessäni. Paikan päällä vahvistui, että uimarantoja täytyy etsiä Lissabonin ulkopuolelta, ja sitäpaitsi merivesi kai olisi keväällä vielä kylmää. Lisäksi olin matkaoppaasta lukenut, että portugalilaiset pukeutuvat muodollisesti, ja fiksu kun olen, päätin esiintyä maassa maan tavalla.
Shokeeraavaa oli, miten paljon väkeä kaupungilla kuhisi! Kauhean paljon noita turisteja! Sääliksi käy paikallisia - tuskin mahtuvat kävelemään omilla kaduillansa 😞. Nostin hellehattuani autoilijoille. Ruuhkaa, tööttäilyä, hiuksia nostattavia pujotteluohituksia, vastaantulotilanteita 5 cm autojen välissä, jyrkkiä rinneparkkeerauksia...täytyy varmaan oppia jo syntymästä asti tähän liikennöintiin.
Katselin tietysti naisia. Haikeuden läikähdys kävi lävitseni nähdessäni solakkajalkaisia ja -vyötäröisiä, tummahiuksisia kaunottaria. Huomasin, ettei sielläpäin ollutkaan yleistä pukeutua rintateksteillä koristettun T-paitaan, turisteja lukuunottamatta, vaan yläosina käytettiin väljähköjä, laskeutuvasta materiaalista valmistettuja puseroita, hihattomina heille, joiden käsivarret olivat kiinteitä, ja pikku- tai pitkähihaisina meille, joilla tämä variaatio on imartelevampi. Sellainen piti saada!
Edullisista putiikeista oikean löytäminen vaati kuitenkin paljon kävelyä. Alue, jolla liikuin, oli pikkuliikeseutua, ja tavaratalot kaukana. Olihan siellä muotikatu, jossa olivat edustettuina sellaiset shopit kuin Dior, Prada, Guess, Boss jne. Mutta näitähän on Suomessakin, joten en välittänyt poiketa niihin.
Olen ihmetellyt kotona, ja ihmettelin sielläkin, mihin ne kaikki vaatteet joutuvat. Löytyykö kaikille ostajia? Lämpimissä maissa sesongit eivät varmaan ole niin erilaisia kuin täällä lähellä napapiiriä.
Löytyihän se pusero lopulta. Kotona en tahdo kehdata mennä pikkuliikkeisiin "vain katselemaan", mutta turistina minulla riitti kanttia 😀! Voi kunpa tämä rohkeus säilyisi pitkään, eikä tunne, että olen vääränlainen nainen väärässä kaupassa, enää palaisi.
Kuten sinäkin varmaan tiedät, Portugali on kenkähullujen luvattu maa. Ja minä vaelsin sinne! Aah. Kaikenmallisia, kaikenvärisiä, kaikenikäisille: löysin lähes kaikista liikkeistä mummo-osastonkin (joiden kengät olivat supermukavia, mutta myös nättejä). Hintataso oli varsin miellyttävä. Matkamuistomyymälöissä oli jopa korkista valmistettuja kenkäihanuuksia! Minua kyllä epäilytti, voisiko niitä käyttää Suomen kesäisessä vesisateessa 😮. Harmittaa vähän, etten edes sovittanut sellaisia.
Tämä ikääntynyt naishenkilö ei alkuun oikein tiennyt, mitä halusi, puhumattakaan siitä, mitä tarvitsi (= ei mitään). Vaan erään kaupan hyllyllä minua odottivat punaiset sandaalit, jotka Portugalin jumalainen kenkientekijä oli luonut juuri minulle: pieni korko, mustat somisteet, avokanta, umpikärki, mukava lesti. Rakkaus leimahti heti. Pyysin ne saman tien jalkaani, ja käänsin katseeni pois, kun myyjä laittoi vanhat kenkäni (ihan hyvät vielä) upeaan pussiin.
Jos sinulla on mielikuva kivikaupungista, Lissabonin keskusta on sellainen. On siellä lehtipuita, mutta isot puistot ovat etäämpänä. Ja vanha Alfama se vasta kivikaupunki onkin! Siellä eivät liikenneruuhkat häiritse, sillä sinne eivät autot pääse. 😀
Tosi matkailija reissaa tietysti enimmäkseen julkisilla liikennevälineillä. Ajoin kyllä ratikoilla, mutta tunsin olevani kuin sardiini peltipurkissa (oli täyttä). Vanhojen ratikoiden meno oli hurjaa: kolinaa, kirskumista, äkkipysähdyksiä, tiukkoja kurveja, sitkeää kipuamista ylämäkeen - ja kaikki tämä seisomapaikalla, odottaen taskuvarkaan pehmeää hipaisua. Kehtaan tunnustaa pitäneeni kovasti sight seeing- bussien kyydistä. Yläkerrassa, hiukset hulmuten ja istumapaikalla! Tässä kuvassa on Tuk-tuk. Tätä menopeliä testaan ensi kerralla.
Näinhän minä miehiäkin. Jo menomatkalla lentokoneessa minulle tarjoili portugalilainen jumalolento. Vanhat eivät tosin olleet yhtä komeita kuin nuoret. Painoa oli kertynyt ja naamaan oli tullut uurteita. Mutta nuoret - aah! Tumma tukka, ehkä parta, pitkät mustat ripset, ruskea iho. 😍
Lissabonissa on miljoonia portaita, onhan se rakennettu seitsemälle kukkulalle. Ensimmäisinä päivinä pohkeet olivat tosi kipeät. Voisit valmistautua matkaan ylämäkikävelyllä ja kipuamalla kaikki mahdolliset raput.
Ainoa pikku murhe oli seistä kotiin palatessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla lentobussia odotellen, +3 asteen lämmössä. Mutta lasi on joko puoliksi täysi tai puoliksi tyhjä. Yritän ajatella niin, että oli ihana kokea Portugalin huhtikuu. Nähtävää jäi toiseksikin kerraksi, joten talvez - ehkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti