Jokaisella meistä on oma tyylinsä saalistukseen. Kannan mukanani kolmijalkaista retkijakkaraa, jonka asetan paikkaan, jossa on runsaasti marjoja. Siinä sitten napsin marjat edestä, vasemmmalta ja oikealta. Selkään saa hyvää kiertoliikettä samalla. Toinen tyylini on kyykytellä ja kolmas polvistuminen. Asetan solumuovisen istuinalustan maahan, ja sen päälle polvistun. Kyllä mustikka tämän palvomisasennon ansaitsee. Istuinalustan asetan toisinaan kiven tai kannon päälle, ja siihenpä on soma istahtaa poimimaan. Miten mukava on myös tallustaa pehmeissä sammaleissa!
En käytä poimuria. Aikoinaan kiirevuosina kyllä sitäkin kokeilin. Tykkään poimia käsin. Tunnen sormissani mustikan koon ja kiinteyden. Näin voin valita kookkaat ja kypsät marjat koppaani, eikä roskiakaan tule kovin paljon.
Minä en rynni pitkin metsiä etsien aina vaan parempaa ja parempaa paikkaa. Valitsen paikkani, ja uurastan siinä niin kauan, kunnes ala on putsattu. Sitten toiseen paikkaan, jos edes on tarpeen.
Olen ahkera poimija. Väliin pitää kuitenkin oikaista selkää ja katsella ympärille. Ajatukset karkailevat sinne tänne. Kuuntelen tuulta ja lintuja. Mustikkametsäni on lähellä järveä, ja kuulen aaltojen loiskeen. Hyttysiä ei ole tuulen vuoksi. Yksi paarma tulee aina pärräilemään, ja kun sen saan nitistettyä, rauha vallitsee taas.
Mustikkaretket ovat minulle metsäterapiaa. Poimin kaikkein mieluiten yksin, jolloin saan olla hiljaisuudessa (tai eihän metsä ole koskaan hiljainen) ja olla niin kauan kuin haluan. En pelkää mitään. Tiedän, että lähistöllä asuu hirviä, mäyriä, kettuja ja ilveksiä. En kuitenkaan koskaan kuule enkä näe niitä. Joskus metsäkanalintu pyrähtää äänekkäästi lentoon.
Viihdyn metsässä, mutta en lähde sinne vain kuljeskelemaan. Ennen marja- ja sieniaikaa käyn metsässä koirani kanssa. Sekin nauttii saadessaan nuuskia ja tutkia hajuja. Koirani on hyvä marjastajakaveri. Se asettuu johonkin lähelle istumaan, tarkkailee ympäristöä ja minua. Se osaa syödä mustikoita itse varvuista. Jos ollaan lähellä mökkiä, se käy välillä siellä ja palaa taas luokseni, riemuissaan kun löytää minut.
Olen onneton, kun mustikkakausi on ohi ja tiedän, että marjoja olisi ollut enemmän kuin jaksoin poimia. Ja ensi kesään mennessä joka marja on syöty. Mutta onneksi sienikausi jatkuu pitkään. Ja siinä jossain välissä on poimittava vatut. 😀
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti