Neiti Kesäheinä

Ah, tätä loppukevään hurmosta, kun viimeinkin on lämmintä ja aurinkoa! Huhtikuun kauheuden jälkeen alkaa tapahtua: ensin työntyvät esiin kuolleen karikkeen alta sinivuokot, ensin vain jokunen siellä täällä, ja sitten isoja lampareita, tuolla! Ja tuolla! Ja tuollakin!

 

Valkovuokot ovat vuorossa seuraavaksi. Ja yks kaks, parin lämpimän päivän jälkeen, koivuissa on hiirenkorvat ja maasta pukkaa vihreää! Sydän on ihan pakahtua tämän ihmeen edessä. Ja kohta on juovuttavaa haisteltavaa. Kukkivan tuomen tuoksu saa olon kevytmieliseksi kuin olisi juonut shampanjaa. 

Entäs kielot sitten! Kauniimpaa kukkaa en tiedä, enkä ihanampaa tuoksuakaan. Kieloja poimin ahnehtien, sieltä missä niitä on runsaasti, ja kodissakin leijuu sitten tuo ihanista ihanin parfyymi. Kielojen varret ovat jo nousseet, mutta kukkia saadaan vielä odottaa. Viime vuonna tähän aikaan ne kukkivat jo.

Muita rakastamiani tuoksuja ovat vaalean liila maatiaissireeni sekä juhannusruusu. Jos olisin juhannusmorsian, tahtoisin kimpun juhannusruusuista, tai vaikkapa vain yhden oksan. 💕 Häiden ajoittaminen voisi tuottaa ongelmia, kun juhannus ei ole enää entisellä kohdallaan.

Eino Leinokin pötkötteli aikoinaan tuoksuvissa sammalissa ja humaltui vanamon tuoksusta, miksi emme mekin juopuisi runsaista luonnon tuoksuista!

Outoa ei olekaan, että vauvabuumi on usein huhtikuussa. Onhan  alkukesä pohjoisen maan asukkaalle hullaannuttavaa väreineen ja tuoksuineen. 

Muutakin mahtavaa maasta löytyy. Voikukat rehottavat jo runsaina monin paikoin. Nurmikon omistaja ei niistä tykkää. Mutta tytöt solmivat niiden kukinnoista hiuksilleen seppeleitä ja keimailevat kukkakruunuineen pihoilla. Maistelin nuorta voikukanlehteä, mutta on se vähän karvas minun salaattiini. Voikukan kukinnoista (keltaisista terälehdistä) voi tehdä voikukkaviiniä. Kuulemma ranskalaiset joutuvat hurmoksiin nähdessään keltaiset voikukkapeltomme. Tästä en tosin ole ihan varma, koska minulla ei ole ranskalaisia tuttuja. 

Villiyrttihurmokseen en ole langennut, muutamaa kasvia lukuunottamatta. Ja ylitse muiden niistä on nokkonen. Se on paljon, paljon pehmeämmän makuinen kuin pinaatti. Siitä teen keiton, pinaattikeiton tapaan. Ja lettuja. Ja pannaria. Ja muhennosta. 

Olenpa tehnyt keittoa suolaheinästäkin. Oli se hyvää. Sen poimiminen niityltä  on paljon viehkeämpää kuin nokkospöheikössä kyykkiminen, joten esteettisyyssyistä suosittelen suolaheinää. Ajattele, kahlaat kukkaniityllä ja olet itse Neiti Kesäheinä!  😀 

Maahumala on ihastuttava lisuke juomiin ta muuten vaan mausteeksi mihin vaan. On siellä luonnossa monta hyvää yrttiä. Esimerkiksi hapan ja suolainen ketunleipä. Sillä voin korvata rucolan. Ihan hiukan kyllä kadehdin italialaisia, jotka poimivat villiparsaa kotinsa nurkilta. 

 

Ooh my kevät ja alkukesä! Ihan parasta aikaa!