Innostuin kokeilemaan maitohorsmaa parsan korvikkeena. Olen kyllä tiennyt maitohorsman olevan syötävää, mutta aiemmin on vaan jäänyt testaamatta. Koiran kanssa kävellessä tulee usein kuljettua luontopolkuja milloin missäkin. Sen touhuja pitää seurailla, ja katse on alaspäin. Eilen sitten huomasin maitohorsmaesiintymän ja noukin niiden nuoria varsia sievän kimpun.
Naapurin nuorehko mies tuli pihalla vastaan ja sanoi: ai parsan korvikettako meinaat laittaa? Se on tosi hyvää hollandaisekastikkeen kanssa! (Hänen täytyy olla joko kokki tai muuten vaan herkkusuu, en tiedä). No niin. Riivin lehdet varsista ja paistoin ne pannulla oliiviöljyssä rapsakoiksi. Riputtelin päälle sitruunanmehua ja suolaa. Hyvää! Ei ihan parsan makuista, mutta miellyttävää syötävää.
Minä tein ruuan ensin ja perästäpäin luin, miten se olisi pitänyt tehdä. Ensiksikin maitohorsman pitää olla vielä lähes lehdetön, vähän tummanpuhuva. Toiseksi voisi etsiskellä kasvupaikkaa, missä varret ovat paksuja. Minun "parsani"'olivat vähän sitkeitä ja ohuita. Valmistustapa oli hyvä ja käy hetkessä, mutta hollandaisekastiketta en ruvennut tekemään. Oliiviöljy riitti.
Aikoinaan, kauan sitten, tulin tietoiseksi herkkukasviksesta nimeltä parsa. Ravintolat mainostivat parsaviikkojaan, lehdet kertoivat parsasesongin alkaneen ja julkaisivat ohjeita sen valmistamiseen. Halusin tottakai olla ruokasivistynyt, joten ostin nipun ja ihmettelin. Minulla ei ollut parsakattilaa (eikä ole vieläkään). Kuoritaanko ja miten? Miten paljon? Vihreää vai valkoista? Miten voin höyryttää ilman parsakattilaa? Mistä tietää, milloin se on kypsä? Minkä kanssa se syödään?
Alkuun en makuun oikein ihastunut. Mutta kevät toisensa jälkeen ostin yhden nipun ja aloin päästä kasvin kanssa sinuiksi. Parasta parsaa saan vihreästä, josta leikkaan kovan pätkän pois, kiedon pekoniin ja grillaan. Tykkään myös tuosta pannulla paistetusta. Parsat mahtuvat hyvin pötköttelemään pitkänään kummassakin tapauksessa. Niin paljon siitä pidän nykyisin, että muutaman nipun sitä syön näin keväällä, kun sen sesonki on. Se on mukava vaihtelu kasvisvalikoimaani.
Ilman parsaa voi kyllä hyvin elää. Itse asiassa sen syöminen kuulostaa (minun korvissani ainakin) vähän kuin snobbailisi. Sama kuin aikoinaan tuli ostetuksi syksyllä Beaujolais Noveauta, sitä juuri pullotettua nuorta viiniä, sinä päivänä kun se kauppaan tuli. Ihan hienostelun vuoksi! Että on trenditietoinen! Ihan kuin ranskalaisetkin! Enää en sitä välitä ostaa. Mutta maitohorsma-parsaa aion kyllä syödä tästälähin, aina kun löydän nuoria taimia. Ajattele! Ilmaista herkkua ja luomua vielä (kunhan katsot, mistä poimit).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti